Martin katse sattui samassa kääntymään ylöspäin, jonne muutamat rakennuksella työskentelevistä olivat vipuuttamassa jykevää hirttä. Jokin näytti ylhäällä joutuneen epäkuntoon. Martti ei ennättänyt selvittää tilannetta itselleen, mutta hän oivalsi vaistomaisesti, että Eemeli Halttunen seisoi vaarallisella paikalla, josta vain äkillinen ja yllättävä toimenpide saattoi pelastaa hänet. Vaistomaisesti Martti siitä syystä hädän monistamalla voimalla viskasi heikon vartalonsa Eemelin jykevää vartaloa kohden. Teko tuli niin yllättävänä, että Eemeli kaatui.
Syntyi hetken yleinen hämminki. Rakennustelineillä olevat miehet huusivat jotain tapaturmasta. Eemeli Halttunen kapusi kiroten pystyyn valmiina maksamaan Martille sekä kädellä että sanalla. Mies, joka vasta oli ollut puheissa Martin kanssa, viskasi kirveen kädestään, kumartui Martin puoleen ja nosti hänen päätään. — Hän on kuollut, sanoi hän sitten harvakseen.
Kaikki kerääntyivät maassa makaavan ympärille. Koetettiin tutkia, oliko kuolettavaa haavaa missään, mutta muuta ei näkynyt kuin pieni mustelma ohimon kohdalla. Ylhäältäpäin luiskahtamaan päässyt hirsi oli kai iskenyt sille kohdalle. Miehet neuvottelivat lääkärin hakemisesta. Eihän sitä tietänyt, oliko sittenkään kuolema kohdannut. Piirilääkäriin ei ollut pitkä matka. Pyörällä hän piankin voisi tulla.
Oltiin neuvottelemassa, kun kaksi tietä pitkin lähenevää pyöräilijää pysähtyi paikalle. Kehä hajaantui ja vastasaapuneet näkivät maassa makaavan. — Martti, veli Martti. — Huuto kajahti tuskantäyteisenä, samassa kuin pastori Kairi painui polvilleen ystävänsä viereen. Airi tunnusteli sykkimästä lakannutta valtimoa. He olivat lupauksensa mukaan yhdessä tulossa kihlajaiskyläilylle. Ja he löysivät Martin kankeana.
Muutaman minuutin kuluttua oli pastori pyörällään menossa lääkäriä hakemaan. Airi koetteli toisten avustamana tekohengitystä.
Sonjalla oli tänä päivänä vieraita aamupuolikahvilla. Niilo Ensio, joka aamiaisen jälkeen pitkän aikaa oli samoillut lähimetsässä mitä ristiriitaisimpien tunteiden vallassa, oli juuri tullut kotiin. Kuullessaan vieraiden äänet etehisestä hän päätti jäädä pihalle odottamaan heidän lähtöään. Hän seisoi selin portaisiin ja tähysteli ajatuksiin painuneena tielle päin. Silloin hän näki paareja kantavan joukon lähestyvän. Kun he pysähtyivät portille, tunsi hän isänsä. Sisäinen vaisto sanoi hänelle mitä oli tapahtunut. Häneltä pääsi vihlova tuskanhuuto samassa kuin hän viskautui paareilla makaavan yli.
Sonja astui samassa vieraineen portaille. Hän näki paarit, ja niillä poikansa pään. — Niilo Ensio, Niilo Ensio, hän kirkaisi niin, että huuto kaikui etäälle. Mutta ehtiessään kohdalle näki Sonja, kuka oli kuollut, kuka elävä. Silloin ei poikakaan enää merkinnyt hänelle mitään. Hurjana tuskassaan hän sysäsi kaikki muut syrjään, painui itse paareille ja peitti Martin polttavan tulisilla hyväilyillä.
Vieraat poistuivat kenenkään sitä huomaamatta. He puhuivat kuiskaillen keskenään Sonjan suuresta rakkaudesta. Ja mies oli kuitenkin ollut sellainen tavallinen hiljainen itsekseenkyyröttäjä.
Se pieni piiri, joka oli kokoontunut Sonjan ja Martin häiden viettoon, oli koolla nytkin kun Marttia valmistettiin hänen viimeiselle matkalleen. Anna-Stiina tuli kohta saatuaan tiedon kuolemantapauksesta. Eira ja Väinö olivat kuolintalossa tapaturmapäivästä alkaen.
Anna-Stiina ja Väinö Eerola huolehtivat yhdessä kaikesta mikä koski menoja ja rahallista puolta. Eikä siinä toinen enemmän kuin toinenkaan ajatellut muuta kuin sitä mikä olisi vainajaa ilahduttanut ja tyydyttänyt. Eira puolestaan huolehti taloudesta, lapsista ja kaikesta mitä oli ajateltava hautauksen johdosta.