Heti ovesta astuessaan näki hän vaimonsa eteisen vastaisella ovella odottamassa. Hän oli harmaatukkainen, hienopiirteinen vanha nainen, vartaloltaan pieni pyöreä tallukka, kasvoillaan ystävällinen, äidillinen ilme. Hän seisoi ääneti ja odottavaisena sill'aikaa kuin palvelustyttö auttoi turkit paronin päältä. Mutta sitten hän ei enää malttanut mieltään.
"Tuliko mitään?" Ääni värähti, osoitti uteliaisuutta ja kiirettä.
Ei mitään vastausta.
Paronitar tunsi miehensä ja hänen tapansa siksi hyvin, ettei hän kysymystä uudistanut. Palvelustyttö sai vetää päällyssaappaat vanhan herran jaloista, sitten paroni nousi ja katsoi ovesta valaistuun huoneeseensa. Kaikki oli siellä kunnossa. Lamppu oli sytytetty. Keinutuoli seisoi uunin vieressä ja tuolin toisella puolen pieni pöytä tupakkavehkeineen. Keskellä lattiaa, juuri lampun alla, oli mukava nojatuoli, jakkara sen juurella.
"Kas vaan, näinhän sen olla pitää. Tule nyt sisälle!" Vanha herra sulki oven ja painautui keinutuoliin. Sitten hän alkoi kaivella taskuaan. Sieltä tuli vähitellen esille kirje, sitä seurasi paketti. Ne järjestettiin täsmällisesti toinen toisensa päälle, ristiside suurempana alle, kirje pienempänä päälle. Sitten vasta vanha herra ojensi ne vaimolleen.
Käsi vapisi, kun paronitar mursi kuoren.
"Luenko minä vai luetko sinä? Se on meille yhteisesti."
"Luehan pois."
Paroni pani pienellä ponnahduksella keinutuolin liikkeelle, ja sitten kirje luettiin. Se oli alkulause pojan esikoisteokseen. Hän kirjoitti lähettävänsä sen kaukaa alppien tuolta puolen, Välimeren rannalta, vanhemmille tervehdyksenä. He olivat vanhat, he olivat yksin, mutta hän toivoi heidän unohtavan tuon kaiken lukiessaan poikansa esikoisteosta. Siihen oli koottuna hänen parhaat ajatuksensa, hänen kauneimmat unelmansa ja aikeensa, mitä puhtainta hän tunsi, mitä jalointa hän tahtoi. He ymmärtäisivät häntä, he näkisivät siinä kaikessa sadon siitä, mitä heidän hellä rakkautensa oli lapsen sieluun kylvänyt. Ja se sato oli kiitos siitä, mitä olivat uhranneet.
Kun kirje oli luettu, käärittiin se huolellisesti kokoon, pistettiin kuoreen ja pantiin pöydälle. Senjälkeen tuli ristisiteen vuoro. Miten kauniissa kansissa pojan kirja oli! Etelän kukkiakin oli kannelle kuvattu.