Oli toimittava pian ja sellaisella tavalla, ettei toinen pahasti säikähtäisi toisen saadessa tarpeekseen.
Malmin käsi puristi keppiä tangolla. Hän näki, että Liisa juoksi. Hämähäkki kulki pitkin, ennättävin loikkauksin. Muutamia sellaisia vielä ja —
Pyörän kello helähti pyörän kaatuessa tiepuoleen. Hämähäkki pysähtyi. Mutta ennenkuin hän ennätti kääntyä, jysähti voimakas takaapäin tähdätty lyönti hänen selkäänsä. Hän kaatui parahtaen.
Jotain oli tapahtunut. Liisa ymmärsi sen jo ennenkuin hän uskalsi kääntyä. Ja hän käsitti senkin, että se tavalla tai toisella oli vapauttanut hänet kauheasta kohtalosta, joka kita avoinna jo määräämättömältä tuntuvan ajan oli uhannut häntä.
Hän kääntyi ja näki Malmin. Tämä seisoi käsivarsi koholla uhaten maassa makaavaa vihollistaan. Mutta hetken jännittävyydestä huolimatta hän vilahdukselta ennätti nähdä Liisan katseen. Vapahdus pohjattomasta pelosta ja suuri, sanomaton kiitollisuus kuvastui siinä selvänä.
Kannatti elää kokeakseen tuollaisen katseen antamaa autuaallista iloa.
Samassa oli hämähäkki pystyssä. Hänen silmänsä pälyivät hurjasti ympärilleen. Luisevat, luonnottoman pitkät käsivarret pitkäkyntisine sormineen ojentuivat Malmia kohti ja loikkaukseen kokoonkyyristyvä olento muistutti hyökkäävää petoa.
— Vai vieläkö sinä tahdot? — Malmin keppi kohosi niin tukevan uhkaavana ja niin lähellä, että hämähäkki saattoi tuntea sen omakseen. Hänen kasvonsa vääntyivät ilkeään virnistykseen, mutta samassa jysähti keppi hänen ojennettuun oikeaan käsivarteensa ja ulahtaen kuin koira läksi hän luikkimaan tiehensä.
Malm seurasi katseillaan pakenevaa, kunnes tämä oli kadonnut tien mutkaan. Silloin hän kääntyi Liisaan päin. Tämä seisoi yhä sillä paikalla, johon hän kääntyessään oli pysähtynyt, mutta hänen äsken hehkuvat kasvonsa olivat nyt valkeat kuin palttina.
— Neiti Spets, — hyvä neiti Spets, — Malm ei voinut olla tukien tarttumatta Liisan käteen. — Nojatkaa minuun. Te olette aivan nääntymäisillänne.