Märchen Elisabet, vaikka sisimpäni itkee verikyyneleitä kaipuussaan, en sittenkään tällä hetkellä ensi sijassa ajattele itseäni, vaan sinua.
Sydämeni kiittää ja siunaa sinua kaikesta mitä olet ollut minulle ja sisimmästäni nousee harras toivomus onneksesi. Muodostukoon elämäsi niin suojatuksi ja onnelliseksi kuin mahdollista! Se on hartain toivoni.
Bernt.
Kirje painui Liisan helmaan. Hän tunsi hetken syvältä repäisevää tuskaa, — jotain mitä ihmistuntein varustettu puu tuntisi sen juuria katkottaessa.
Sitten seurasi täydellinen puutumus.
Pari kuukautta aikaisemmin olisi tämä kirje voinut vaikuttaa paljon.
Nyt oli myöhäistä. Hän ei voinut pettää Oskaria.
— Missä kummassa sinä olet viipynyt, pahoitteli vanha rouva Liisan vihdoinkin palatessa.
— Ja kuinka kalpea sinä lapsi kulta olet. — Äiti-muori rupesi innokkaasti hieroskelemaan Liisan käsiä. — Ethän sinä vain tule sairaaksi. Sinä aivan väriset.
Oskar katsoi kysyvästi morsiameensa, otti sitten hänen kätensä omaansa ja kuiskasi hiljaa: — Huomenna minä vien sinut kotiin — omaan kotiimme.