1.
Malm astuskeli mietteissään katua pitkin äiti-muorin luo. Hänellä oli nykyään usein asiaa sinne. Hän kulki kuin poluttomassa metsässä, jossa ei ollut apua ainoastakaan tienviitasta. Hän oli aina aralla mielellä vaimonsa suhteen. Hän olisi tahtonut olla hyvä hänelle, tehdä elämän hänelle mukavaksi ja mieluisaksi. Mutta eihän hän ymmärtänyt, miten nainen tunsi ja ajatteli. Kaikkein vähin hän tunsi naimisissa olevan, häntä lahjakkaamman ja tietopuolisesti korkeammalla olevan naisen sielunelämää.
Sekin huolestutti häntä, että Liisa nykyään teki aivan liian paljon työtä. Hänellä oli yhä tuntinsa kolmessa eri koulussa. Melkein joka päivä kävi hän tervehtimässä kasvatusäitiään, hoiti kotiaskareet yhdessä määrätunneiksi saapuvan apuihmisen kanssa ja auttoi lisäksi asioiden järjestämisessä. Työtä olikin tässä suhteessa karttunut paljon, kun Malm kevätpuolella oli saanut oman liikkeen pystyyn.
Pääoman puutteessa ja kun ei riittävän suurta lainaakaan voinut saada mistään, oli osa velasta jäänyt vekselien varaan. Ja sekin oli vaivaloista. Mutta selviytyisihän siitä vähitellen. Malm ei omasta puolestaan ollut ensinkään huolissaan noista vekseleistä. Mutta Liisalle ne olivat alituisena painajaisena. Hän ei koskaan voinut unohtaa niiden olemassaoloa.
Liisa oli niin jyrkästi kaikkia vältettävissä olevia menoja vastaan, että Malm salassa vaimoltaan oli vuokrannut pienen, pari kilometriä kaupungin ulkopuolella sijaitsevan kesämökin, joka hänestä oli heille erityisen sopiva. Pyörällä hänen olisi mainion mukava liikkeestä pistäytyä kotona. Ja Liisalle tekisi maallaolo varmaan hyvää.
Kesäkodin kuntoonpaneminen oli Malmille suuri ilo. Mutta hän oli samalla kokolailla levoton siitä, mitä Liisa sanoisi.
Hänen oli usein täytynyt pistäytyä kuulemassa äiti-muorin mieltä kesä-asuntoa koskevissa asioissa. Ja nytkin pyöri sama asia ajatuksissa.
Hän avasi pihaportin, nousi portaat kahdessa harppauksessa ja asettui heti sisään tultuaan poika-aikansa lempipaikalle, korituoliin uunin viereen.
Äiti jatkoi tavanmukaista pikkuhiljaista askarteluaan, siirtyi vain töissään niin lähelle poikaansa kuin mahdollista ja puhua popisi kuin hyvämielisenä hyrräävä emäkissa.
— Äiti, luuletko, että voin hommata tavaroitakin sinne, että näyttäisi hauskemmalta, kun hän tulee sinne katsomaan? Vai onko parempi neuvotella siitä yhdessä?