— Äiti-muori, — sanoi Liisa samassa. Hän oli saanut lapset nukkumaan ja tuli pöydän ääreen, missä äiti ja poika yhä istuivat. — Tulisitteko te meille pariksi päiväksi? Minä aion pian lähteä pienelle matkalle.
Oskarin katse kohosi kysyvänä.
— Koululla on ylihuomenna lupa, sitten on lauantai ja pyhä. Maanantai-aamuna olen toivottavasti jo kotona. Tunnit saan kyllä järjestetyksi niin, ettei työ kärsi.
Liisa istui jo parsimassa sukkia. — Tiistainahan sinun vekselisi lankee, kysäsi hän kuin ohimennen.
Oskar nyökkäsi. Teki mieli kysyäkin jotain, mutta hän tunsi Liisan. Siitä syystä hän vaikeni. Tuli vain kuin helpompi olla. Vaikka samalla tuntui raskaaltakin.
5.
Elna Rönnströmillä oli kaksi huonetta lähellä Pitkääsiltaa. Toinen pienempi oli hänen omansa. Toinen suuri kuului tavallaan kaikille.
Alote ja aate oli hänen omansa. Kerran palattuaan erään tuttavan luota Karjalta joutui hän Helsingin asemalla odottamaan puolta tuntia myöhemmin lähtevää paikallisjunaa. Istuessaan naisten huoneessa sattui hänen huomionsa kiintymään nuoreen tyttöön, joka paksut konttorikirjat edessään istui ahkerasti kirjoitellen. Neidin pitäessä pientä lomaa. syödäkseen voileipiä, antautui Elna puheisiin hänen kanssaan. Silloin hän sai kuulla, että neiti kävi kauppaopistoa, mutta asui niin ahtaalla, ettei asunnossaan saanut töitään tehdyksi.
Tätä ensimäistä havaintoa seurasi pian toinen samanlaatuinen.
Elna tuli kerran myöhään kotiin eräästä kokouksesta. Noustessaan portaita hän huomasi nuoren naisen, joka oli nukahtanut porraskierteeseen. Hänen oli mahdoton jättää tyttöä siihen. Hän herätti hänet siitä syystä, otti selkoa hänen oloistaan ja sai niistä yhä selvemmän käsityksen siitä miten paljon Helsingissä oli nuoria, eri aloilla työskenteleviä naisia, joilla ei edes ulkonaisessa suhteessa ollut oman kodin, ei oman huoneen tarjoamaa suojaa.