Kauppaneuvos söi paraillaan. Hän antoi kahvin höyrytä kupissaan, levitti mielihyvällä voita entistä vahvemmasti leivälle ja pani päällimmäiseksi viipaleen hienointa, savustettua sianlihaa. Sitten hän haukkasi hitaasti ja suutaan maiskutellen. Samassa nakutettiin ovelle. Tyytymättömyys nautintorikkaan hetken häiriytymisestä kuvastui kauppaneuvoksen kasvoilla, jonka johdosta kynnykselle pysähtyvä palvelija puoleksi arkailemalla ilmoitti vieraan tiedustelevan kauppaneuvosta.
— Olenhan minä sanonut, että minä tähän aikaan tahdon olla rauhassa.
— Kauppaneuvos pureskeli yhä suutaan mutistellen voileipäänsä.
— Minä sanoin, — mutta hän pyysi niin kovin. Se on herra Malm.
— Vai Oskar Malm.
Röllerin suu meni omituiseen hymyyn ja pienet ihraiset silmät katsoa tiirottivat uteliaasti ovelle päin.
— Antaa tulla, antaa tulla, — hän sanoi uudelleen haukaten.
— No, terve mieheen! — Kauppaneuvos ojensi toverillisesti kättä tuolistaan ja kulautti sitten kahvia suuhunsa palan painimeksi.
Oskar Malmin katse tarttui muutamaksi sekunniksi aamiaistarjottimeen. Kauppaneuvoksen tavat olivat hänelle vanhastaan tuttuja. — Mutta tällainen pieni, herkullinen aamiainen oli hänelle hänen nykyisissä oloissaan jotain niin tuntematonta, että se vaikutti suorastaan lumoavasti. Hän ei saanut katsettaan siitä irti kiskaistuksi. Silmä söi.
Röller huomasi sen ja se huvitti häntä. — No, Malm, kerran tekin pitkistä ajoin astutte tähän teille jokseenkin tuttuun huoneeseen.
— Minun täytyi tulla — —