1.
Pureva pohjoinen tanssitti putoavia lumihiutaleita, keräsi kinoksia sekä porttien pieliin että talojen nurkkauksiin, viskasi toisin paikoin vihaisesti lunta ikkunaruutuihin, otti toisin paikoin sitä pyörteisiinsä ja lennätti ilmaan kuin villoja vakasta.
— Aito joulutuisku, sanoivat ihmiset toisilleen. Toiset hymähtivät sitä sanoessaan tyytyväisesti. Heistä pakkanen ja tuisku lisäsivät joulutunnelmaa. Toiset ajattelivat polttopuun menekkiä ja joulun alla muutenkin kasvavia menoja.
Liisakin ajatteli tätä. Hän asui lasten kanssa äiti-muorin kallellaan olevassa talossa kaupungin laidassa. Rakennuksessa oli kaksi huonetta ja keittiö. Molemmissa huoneissa oli kaksi kylmää seinää, keittiössä kolme.
Liisan ajatukset pysähtyivät tähän hänen kuullessaan pohjatuulen vinkumista uuninpiipussa. Sitten hän uudelleen koetti kiinnittää ajatuksensa korjattaviin vihkoihin.
Saatuaan vihkonsa korjatuksi hän otti esille tilikirjansa ja laski uuteen vuoteen mennessä välttämättömästi suoritettavat menot. Sitä tehdessään hän muutaman kerran vilkaisi huoneen perällä läksyjään lukeviin lapsiin. Katseeseen nousi silloin raskasta haikeutta.
Kerran äidin katsoessa lapsiin sattui Maija-Liisan katse nousemaan kirjasta. Hän näki äidin ilmeen ja ymmärsi sen samassa. Kun äidin katse painui takaisin tilikirjoihin, nykäisi hän nuorempia sisaria. Päät painuivat toisiinsa, supistiin ja neuvoteltiin aivan kuulumattomasti. Sitten pistäydyttiin viereiseen huoneeseen, jossa tähän aikaan päivästä sai liikkua vapaasti, kun paperikaupan täti, joka muuten asui siellä, nyt oli työssään.
Liisa havahtui työstään, kun kolme pientä tyttöä marssi huoneeseen juhlallisesti asettuen riviin hänen eteensä. Jokaisella heistä oli paras pyhäesiliina päällään, puhdas pitsikaulus kaulassa ja tukka juhlareilassa, hiukset hajalla olkapäillä ja silkkinauha-silmukka päälaella.
— Mitä ihmeessä nyt?
— Äiti, emmekö me ole hyvässä juhlakunnossa? — Maija-Liisa otti äitiään kaulasta.