Sen sain vasta tänä kesänä tietää. Sinä et nähtävästi ihme kyllä vieläkään tiedä mitään siitä.
Äitisi oli kerran käydessään Helsingissä kuullut huhuna kerrottavan, että sinä ja minä olimme kihloissa. Kun hän ei osannut kirjoittaa ja kun ei itse tahtonut tulla puhumaan asiasta, tuli Jere hänen puolestaan isäni luokse.
Äitini oli silloin juuri sairaana, joskin aivan lievästi. Hän sattui kuulemaan, kun Jere ilmoitti isälle, että sinä olet sisareni ja tämä tiedonanto maksoi äidille hengen.
Isäkin murtui tämän jälkeen, kuten tiedät. He olivat yleensä olleet onnellisia. Tämä oli isäni sanojen mukaan hänen ainoa uskottomuutensa. Ja minä uskon omastakin puolestani, että niin oli.
Tunnen elämäsi syvät ja kipeät kärsimykset. En etsi niille
selittäviä enkä sovittavia sanoja. Sellaisia ei löydy.
Muistat, että kerran suuren tuskan hetkenä sanoin sinulle: Märchen
Elisabet, minä kiitän ja siunaan sinua lujuudestasi.
Noilla sanoilla oli paljon syvempi sisältö kuin silloin
aavistinkaan, — järkyttävän syvä.
Sinä ratkaisit kokonaan suhteemme luonteen. Se olisi voinut
muodostua aivan toisenlaiseksi, jos sinä olisit ollut toinen.
Sinä ymmärrät, mitä tämän johdosta tunnen.
Uskon myöskin, ettet käsitä minua väärin sanoessani, että tuntuu hyvältä veljen oikeudella ja rakkaudella tästä puoleen saada huolehtia sinusta ja lapsistasi.