— Mene, mene ja pidä seuraa, toimitti vanha rouva hätäisesti. — Minun täytyy pukeutua. Enhän näin voi tulla tervehtimään.
Paras valkoinen myssy haettiin kiireisesti päähän. Sitä täytyi hyvän aikaa asetella peilin edessä, ennenkun se tuli oikein kohdalleen. Ja sitten parhaat hopeakalut oli otettava tarjottimelle, jotta vieras näkisi tulleensa taloon, jossa löytyi muutakin kuin katinkultaa.
Kun vanha rouva vihdoinkin oli tervehtinyt vierastaan, pääsi hän pian innokkaaseen puheeseen kultaisesta menneisyydestä ja sen muistoista. Hän otti pari tauluakin seinältä näyttääkseen niitä vieraalleen. Toinen oli vanhan tunnetun taiteilijan piirustus. Lapsena käydessään vanhan rouvan vanhempien kodissa oli hän sen piirtänyt ja lahjoittanut taloon. Toinen oli rouva Sarsin oma tekemä. Se oli jäljennös saksalaisesta "stilllebenistä". Rouva Sars oli pensionaatissa ommellut sen hienoimmalla silkkilangalla valkoiselle silkkikankaalle. Hän oli jo silloin suosinut kaikkea kaunista, kai hänestä olisikin tullut taiteilija, jos hän olisi elänyt aikana, jolloin kyvyt pääsivät kehittymään.
— Niin, nähkääs, tänä aikana ihmisiä autetaan eteenpäin, kehitetään ja kuljetetaan kuin kainalosta. Mutta luuletteko että he ovat sen parempia silti. Ei, pahempia, sen minä tiedän —, kiittämättömiä ja pahoja yksin hyväntekijöitään kohtaan.
Hän vilkaisi Liisaan ja sai tämän verevästä, iloa säteilevästä olemuksesta uutta yllykettä valituksilleen.
— Oletteko Te, parooni Silversköld, huomannut, että jota enemmän tehdään ihmisten hyväksi, sen vaateliaammiksi ja pahemmiksi he tulevat. Lisää vaaditaan, aina vain lisää.
Vanha rouva ajatteli Amalia-sisarta ja monia muitakin. Hän katsoi kuitenkin Liisaan, joka lensi punaiseksi harmista.
Bernt Silversköld vakuutti tulleensa aivan toisenlaiseen kokemukseen. Ei mikään ollutkaan niin hauskaa ihmiselle, kuin nähdä, että hyvä, jota oli tehnyt, oli kantanut runsaita hedelmiä.
— Mutta kun pitää luetteloa siitä, mitä tekee toisten hyväksi, ja laskee, kasvaako siitä vaadittu korko, silloin ehkä tuntee pettyvänsä. — Se tuli Liisan puolelta. Sanojen oka oli paljas ja pistävä.
Bernt Silversköld liikahti hermostuneesti. Kaikki hänessä kapinoi. Ritarillisuus ja rakkaus olivat nousseet vastarintaan, kun vanha rouva — tuulen käännyttyä huonolle puolelle — oli tehnyt pistäviä viittauksia Liisalle. Mutta vanhempien kunnioittaminen oli Bernt Silversköldillä veressä. Sentähden tekivät Liisankin sanat pahaa.