— Mokoma, kehtaatkin puhua suuttumisistasi! Tytön katse yhä tuimeni. Näytti siltä kuin hän olisi aikonut vastata mielenpurkauksella. Mutta samassa kuului porstuasta raskaita askelia. Tahkon pyörintä oli lakannut. Keski-ikäinen mies kirves olalla ja suu hyvänsuovassa hymyssä astui pihalle.
Liisan ilme muuttui samassa. Hän oikaisihe, katsoi emäntään lauhtuneena, mutta päättävästi ja sanoi itsetunto joka äänen väreessä: — Antakaa minun toimittaa asioita kaupungissa, kyllä minä osaan sellaista.
Mies oli juuri kulkemassa ohi. Hän pysähtyi, vilkasi syrjästä molempiin ja jatkoi puheeseen aivan kuin hän alusta asti olisi seurannut sitä: — Niin, antakaa vain Liisan toimittaa. Kyllä hän pystyy sellaiseen. — Mies jatkoi matkaa vastausta odottamatta. Mutta emäntä viskasi ärtyneen katseen hänen jälkeensä. — Aina tekin Jere puolustatte. —
— Sinä, senkin retkale, — hän jatkoi kääntyen Liisaan — älä luulekaan, että tuollaisilla ehdotuksilla pääset eroon työstä.
Emäntä vilkasi portille päin. Rannalta tulevaa polkua nousi pyykkikoria kantava nainen. Pihaan astuessaan loi tämä pikaisen katseen portailla seisoviin, mutta jatkoi sanaakaan sanomatta matkaa pihan toiselle puolelle.
— Annat äitisi raataa ja nostaa pientä palkkaa sentähden, että sinä laiskuudessasi olet hänen leipäänsä vähentämässä, — emäntä yhä pauhasi.
— Tässä on. Ottakaa. — Tyttö työnsi säkkiriekaleen emännän käteen, töyttäsi porstuaan, sieppasi multaisen perunakopan käteensä ja huusi emännälle ohi pyyhkäistessään: — Minä tuon perunoita pellolta, minä pesen ne ja keitän ja saatte nähdä, että kyllä minä osaan.
Emäntä ei kuullut enempää. Hän palasi askareilleen, mennessään murahtaen jotain sisusta, joka ei antanut myötä senkään vertaa, että olisi saanut kuulla minkälainen oikeastaan oli.
Toiset istuivat jo ruokapöydässä, kun Liisa hiljaa ja huomaamatta asettui penkille äitinsä rinnalle. Äiti ei katsonutkaan häneen, työnsi vain palan kuivaa leipää tyttöön päin ja jatkoi syöntiään.
Puhuttiin seuraavan päivän kaupunginmatkasta. Illan kalansaalis oli vasta punnittu ja miehet arvioivat sen hintaa.