2.
Rouva Sars heittelihe levottomasti edes ja takaisin leveässä, vanhantyylisessä vuoteessaan. Kehuessaan vanhaa, hyvää aikaa, kehui hän usein samalla itseään. Hänellä ei ollut tietoa hermoista eikä unettomuudesta. Hän oli menneen hyvän ajan lujaa ja kelvollista tekoa.
Mutta tänä yönä pettivät sekä hermot että unenlahjat. Hän ei nukkunut. Hän riiteli Jumalalle ja ihmisille tapahtumista, jotka työntämällä työnsivät hänelle velvollisuuksia, joita hän ei ensinkään tahtonut niskoilleen.
Sisar Amalia oli taas kirjoittanut. Emma Sars tuli huonolle tuulelle aina kun tunsi sisarensa käsialan. Edellisenä iltana kirjeen saapuessa istui hän illallispöydässä. Hän työnsi kirjeen avaamattomana luotaan ja rupesi purkamaan harmiaan Liisalle.
Sisar Amalia pyysi tietysti taas rahaa jonkun tähdellisen tai turhan reijän tukkeeksi. Mutta ajanpitkäinen säästämiseen oppimattoman ihmisen avustaminen oli tämän siveellistä rappeuttamista. Eikä Emma Sars aikonut antautua sellaiseen.
Pöydästä noustessaan hän oli vahvasti päättänyt tällä kerralla olla avustamatta. Mutta aivan kuin kiusalla olikin kirje toista maata. Ei siinä pyydetty pientä eikä suurta raha-avustusta. Amalia ilmoitti vain lyhyesti miehensä kuolemasta, mainitsi joka suhteessa turvattomasta asemastaan ja lisäsi, että hänen täytyi palata Suomeen, luonnollisesti kotikaupunkiinsa ja mieluimmiten sisar Emman luo, joka asui omassa talossa ja jolta varmaan liikeneisi joku nurkka avuttomalle sisarelle. Tämä viimeinen ja tärkein kohta tuli kirjeen lopulla aivan kuin ohimennen.
Emma Sarsin kurkkua aivan kuivasi suuttumuksesta. Hän kohoutui kyynärpäälleen, hörppäsi kulauksen viereisestä vesilasista ja kääntyi toiselle kyljelle saadakseen unenpäästä kiinni.
Mutta unta ei tullut. Hänen täytyi ajatella lankoaan. Se mies se vasta oli tehnyt kaikki sopimattomalla ajalla sekä eläessään että kuollessaan. Kun hän nuorena, kaupungin soittokuntaan kuuluvana soittoniekkana tutustui Sarsien perheeseen, toivoivat sekä Sarsit että koko kaupunki hänestä paljon. Hän kävi siihen aikaan ahkerasti Sarsilla ja nautti siellä suurinta vieraanvaraisuutta. Mutta eikös mies silloin — tulevan suuruutensa toivossa — ruvennutkin hurjastelemaan. Hän velkaantui yhä enemmän eikä muutenkaan ollut kohoamassa, vaan päinvastoin. Ja silloin — juuri silloin hän rohkeni kosia, — aivan kuin hän, Emma Sars, olisi ollut luotu pelastusköydeksi häviöön menevälle.
Ja myöhemmin — kun mies ajaksi oli päässyt hyvään leipään käsiksi ja muutenkin parannellut tapojaan, silloin hän kääntyi Amalian puoleen!
Tämä kuolemakin oli nyt ihan samanlaista harmittavaa kiusantekoa. Vastikään oli mies ollut terve ja hyvissä voimin, mutta paneutuupa siitä vain vuoteeseen ja kuolla kupsahtaa ihan kuin saadakseen työntää vaimonsa toisen elätettäväksi. Olivathan ne viitoset ja kympit, joita tuontuostakin täytyi pistää Amalian kirjeisiin, monesti mieltä kaivelleet. Mutta mitä ne sittenkään merkitsivät sen rinnalla, mistä nyt oli kysymys. Tilapäinen avustus muuttuisi vakituiseksi elättämiseksi.