Usein se huvi kuitenkin oli ollut karvaudella sekoitettua. Ensiksi olivat molemmat vanhukset sellaisia, jotka osasivat pysyttää itsensä ja omat ajatuksensa seurustelun keskipisteenä. Ja Liisa väistyi sekä kunnioittavasti että nähtävästi halulla syrjään. Kunnolliseen keskusteluun ei Liisan kanssa tällaisina iltoina koskaan päässyt. Sai vain kuunnella hänen helisevää nauruaan, hymähtää sanansutkauksille, joilla hän väisteli vanhusten letkauksia ja ravita katsettaan hänen kauneudellaan.
Joskus Malm oli tekaissut itselleen asiaa Liisalle tämän yksityishuoneeseen, mutta hän oli aina sattunut tulemaan hetkellä, jolloin Liisan oli ollut lähdettävä jonnekin, eikä häntä koskaan kehoitettu uudistamaan käyntiään.
Yhtä tasainen kuin Liisa yleensä oli mielialaltaan, yhtä epätasainen oli hän käytöksessään Malmia kohtaan, silloin kun he sattuivat olemaan kahden. Välistä tuntui siltä kuin hän olisi unohtanut tavanmukaisen varovaisuutensa viskautuen keskusteluun, joka tuntui tuottavan hänelle yhtä paljon tyydytystä ja nautintoa kuin hänen puhetoverilleen, mutta samassa kun Malm tästä haltioituneena jollain tavoin osoitti iloa tai kiitollisuutta, muutti hän tapaa, vetäytyi kuin haarniskaan ja katkaisi kaksinolon niin pian kuin mahdollista.
Tällaisina hetkinä Malm aina ajatteli Bernt Silversköldiä. Hän on tämän takana, sanoi hän itselleen. Monesti hän Sarsilla ollessaan huomasi hakemalla hakevansa jotain, joka muistuttaisi Berntistä. Mutta aina turhaan. Puheista ei koskaan kuultanut esiin mitään muistoja Berntin oleskelusta paikkakunnalla, ja kun Malm suorastaan johti puheen pelkäämäänsä aineeseen, olivat huomiot aina rauhoittavaa laatua. Kaikki puhuivat Silversköldistä luonnollisesti ja aristelematta, eivät koskaan hätäisesti kääntäneet puhetta toisaalle yhtä vähän kuin kukaan näytti olevan siitä erittäin huvitettu.
Malm oli tällaisten kokemusten jälkeen aina loistavalla tuulella, siksi kunnes Liisan etäällä pysyttelevä käytös taas masentavalla tavalla muistutti häntä Bernt Silversköldistä.
Tänään päivälehden saavuttua olivat kaikki tämänsuuntaiset ajatukset saaneet uutta virikettä.
Pikku Oton tähden oli Malm jo aikaisemmin päättänyt lähteä kuusijuhlaan. Ja pikku Oton tähden hän tietysti olikin täällä. Mutta hänen täytyi kuitenkin aina katseen sattuessa Liisaan ajatella tuota ilmoitusta.
Tietääkö Liisa vai eikö hän tiedä, kysyi Malm taaskin itseltään. Jos vanha paroonitar oli vastustanut poikansa naimista, oli tämä asiain käänne ehkä hyvinkin tervetullut. Liisan iloisuudella oli siinä tapauksessa luonnollinen selityksensä.
Malm puraisi ohuita viiksiään, kiskaisi katseensa uudelleen irti
Liisasta ja siirsi sen pikku Ottoon.
Tällainen tilanteen vaa'allepano oli oikeastaan yhtä turha kuin järjetön. Eikähän se koskenut muita kuin itse asianomaisia. Tomppeli oli se, joka jättäytyi ajattelemaan tyttöä, jolle kaunis parooni Silversköld oli osoittanut huomiota.