Boris siveli vaimonsa hiuksia miltei äidillisen hellästi. — Sinä olet kantanut ja kärsinyt paljon minun tähteni. Kanna nytkin, — Hänen äänensä värisi. — Ole luja — rakkautemme tähden.
Heidän puhellessaan olin huoneeni perältä koettanut vetäytyä yhä enemmän ovelle päin. Mutta ohi kulkiessani en voinut olla näkemättä miten Boriksen sanat vaikuttivat Tamaraan. Hän oikaisihe silmänräpäyksessä. Väreily kasvoilla lakkasi, ja sijalle siirtyi riittyvän järvenpinnan jähmettynyt tyyneys.
— Milloinka on lähdettävä.
— Tämän viikon lopulla.
Tamara seisoi hetken kuin kivettyneenä. Sitte hän sanoi harvakseen. —
Tavarasi on heti saatava kuntoon.
Mutta silloin murtui Boris Vladimirovitsin voima. He painuivat itkien toistensa syliin.
Minä suljin oven.
II.
Samana iltana matkusti Tamara miehineen kotiin. Erotessamme Boris uskoi vaimonsa erityisesti äidilliseen huostaani, ja minä puolestani lupasin heille molemmille tehdä voitavani keventääkseni sitä surun taakkaa, joka niin raskaana painoi heitä. En siitä syystä hämmästynyt kirjettä, joka muutaman viikon kuluttua toi minulle hartaan pyynnön saapua nyt niin tyhjänä olevaan kotiin.
Huolimatta kaikesta, mikä oman suuren suruni johdosta täytti mieleni, täytyy minun tunnustaa, että suurella uteliaisuudella odotin tapaamistamme ja vaikutusta, minkä Tamaran koti tekisi minuun, Olin hänen puheistaan ymmärtänyt, että heillä oli ollut paljon taloudellisiakin huolia, sentähden hämmästyin saapuessani palstatilalle rakennettuun erittäin kauniiseen kotiin.