— Äiti, äiti!
Voihkaisten Ilja painuu takaisin vuoteelle. Hän ei pääsekään lähtemään. Hän on voimaton, vuoteeseensa kytketty mies, vanki, jota ei lasketa vapaaksi.
Hänen ajatuksensa sekaantuvat taas. Hän rämpii eteenpäin liejuista kyläntietä pitkin. Tuontuostakin hän pysähtyy poiketakseen taloon, ensin Marja Iwanownan, sitte Nastja Nikolajewnan ja sitte kylänvanhimman luokse. Eiväthän ne ihmiset itse muista huolehtia asioistaan, jollei heitä nykäise. Täytyy tiedustella sekä vanhaa paikattavaa että uutta teetettävää. Isä teki sillä tavalla, ja Ilja tekee samoin. Hänkin tahtoo viedä sekä taloa että liikettä eteenpäin.
Silloin hän yhtäkkiä muistaa, että Sabatti on tulossa. Äiti näkyy juuri toimittelevan viime askareita, sitte asettuakseen pyhälepoon. Iljakin aikoo levätä, kunhan hän ensin saa asemansa selväksi.
Hän seisoo pienen nurkkakaapin vieressä ja laskee rahojaan. Talo on velaton. Puutarha tuottaa enemmän kuin omiin tarpeisiin. Navetassa on kaksi lehmää, hevonen tallissa. Jo on edistytty isänkin kuoltua, ja hän puolestaan oli isänsä jälkeen tuntuvasti parantanut taloudellista asemaa. Niin oli kuin olla piti. Eteenpäin ja ylöspäin polvi polvelta, Jälkeentulevaisille parempaa kuin mitä isillä oli ollut. Sitä he kaikki tahtoivat ja tarkoittivat. Ja niin Iljakin. Hänen velvollisuutensa oli sitäpaitsi tavallistakin suurempi, kun isä kuoli niin nuorena ja kun Meuschekin — —
— Isäimme Jumala siunatkoon sinua. — Äiti kohottaa kätensä laskeakseen ne Iljan päälaelle. Vasen halvaantunutkin näkyy nousevan. Mutta samassa tulla vingahtaa repäisevä kuula. Äidin molemmat kädet jäävät repaleisina retkottamaan ihan kuin Petja Sobalenkon, joka ei saanut tovereita leikkaamaan pois irti reväistyä käsivartta.
Ilja kirkaisee ja koettaa taas rynnätä äidin luokse. Siihen hän herää.
— Hiljaa, hiljaa, tyynnyttelee hoitajatar. Hän seisoo vuoteen vieressä ja on laskenut kätensä Iljan päälaelle. Se se siis oli se äidin käsi, jonka kosketusta Ilja oli tuntenut.
Iljalle nousee kuin pala kurkkuun. "Sisar", sanoo hän. Pistokset ja heikkous tekevät hänen äänensä miltei kuulumattomaksi. Mutta hänen täytyy kysyä. — Luuletteko että minä kuolen?
"Sisar" epäröi hetken. Sairas on todella hyvin heikko. — "Mutta olettehan sitkeää juurta", sanoo hän ja hymyilee rohkaisevasti. Sitte hän rupeaa muuttamaan kääreitä.