Kun molemmat poikkisahatut säärentyngät ovat uusissa siteissä, aikoo sisar mennä. Mutta Ilja Riffkinin katse pysäyttää hänet. — Tahtoisitteko elää? sanoo hän. Katse kiintyy säärentynkiin, joista lääkäri vastikään on sanonut, että ne välttämättä ovat katkottavat lyhemmiksi, jos mieli miehestä saada kalua.
— Minulla on äiti. — Ja isä on kuollut.
Hoitajatar kiiruhtaa toiselle vuoteelle. Mutta hänen korvissaan kaikuu kauan tuo yksinkertainen: minulla on äiti.
Vilvoittava kääre tekee Iljalle hyvää. Ajatuksetkin selviytyvät ja virkistyvät. Ne tarttuvat hoitajattaren katseeseen. Se puhui selvää kieltä. Raihnaisen, ennen aikojaan vanhentuneen, vieläpä kokonaan jalattoman miehen elämä mitä se merkitsi?
Mutta hoitajattarella ei tietystikään ole äitiä elossa. Jos olisi, niin hän tietäisi minkälainen äidin mieli on. Ilja tietää sen. Sentähden hän tahtoo elää.
Hän tuntee yhtäkkiä mieltä huikaisevaa ikävää. Jos hän olisi kotona, hän varmaan jaksaisi parantua. Hänen puolestaan pidettäisiin messu ja rukous, kuten pikku Jankelin puolesta, kun tämä sairasti. Pojallakin oli keuhkokuume, ja hän oli hyvin heikko. Mutta kohta messun jälkeen tapahtui taudinkäänne. Tilaisuudessa oli hänelle, kuten tapa oli, annettu toinen, uusi nimi edellisen lisäksi. Jankelista tuli Haim Jankel. Haim merkitsi "elämäksi" Ja poika jäikin eloon.
Kukaan ei sen jälkeen laiminlyönyt käyttää hänen uutta nimeään. Haim Jankel! Jo pelkästään nimessä oli vahvaa, iloista uskoa siihen, että poika saa varttua mieheksi miehen töillä tukeakseen ja turvatakseen perheen pystyssä pysymistä.
Ilja tuntee katseensa kostuvan. Lähinnä äitiä on Haim Jankel hänelle rakkain kaikista omaisista, Samalla on hän lähinnä äitiä lujin side, mikä sitoo Iljan elämään. Poika oli ainoastaan kahden vanha, kun jäi orvoksi, Meusche oli vaimonsa ja lapsiensa kanssa ollut pienellä huviretkellä juuri ennenkuin onnettomuus tapahtui. He kääntyivät juuri rannasta kotiinpäin, kun Meusche kuuli loiskahduksen. Eräs rannalla leikkivistä lapsista oli pudonnut jokeen.
Meusche kiskaisee nutun päältään, viskautuu veteen ja pelastaa lapsen. Mutta samassa, kun hän on nostanut lapsen rannan kivikaiteelle painuu hän itse jokeen eikä nousekaan.
Ilja on ollut koettelemassa kylänvanhimmalle tilattua uutta pukua. Lähetessään kotia hän näkee joukon, joka itkien ja valittaen seuraa paareja.