Silloin ojentuivat nuo äidin siunaavat kädet Iljaa kohti. "Parhaan siunaukseni annan minä sinulle, poikani."
Niin, niin. Nyt Ilja muistaa kaiken. Se tapahtui juuri ennen hänen lähtöään, ja nyt hän makaa sairaana sotavankina vieraalla maalla. Mutta tännekin ulottuu tuo siunaus. Sen varassa hän on kestänyt näihin asti, ja sen varassa hän vieläkin kestää. Hän tahtoo palkita sen mitä on saanut sillä, että panee koko tahtonsa ja tarmonsa liikkeelle parantuakseen. Sanotaanhan, että sielu vaikuttaa ruumiiseen. Nyt hän tahtoo kokea sitä voittaakseen taudin.
Hän tunteekin jo ihmeellisesti virkistyneensä. Uni ja kääreet ovat tehneet hänelle hyvää. Pistoksia ei tunnu, ja muutenkin on parempi olla kuin pitkiin aikoihin. Ajatuksetkin käyvät entistä iloisemmiksi.
Jos nyt lääkäri vain ennättäisi sahata hänen säärensä lyhyemmiksi, niin että hän vihdoinkin pääsisi aina jomottavasta pakotuksesta. Sehän se häntä on heikontanut, niin että hän kerta toisensa jälkeen on käpertynyt vuoteeseen milloin minkäkin taudinpuuskan kaatamana.
Sotavangin ruokakaan ei ole ollut omiaan vahvistamaan häntä. Ja vähissä vaatteissaan hän on helposti vilustunut. Mutta hätäkös nyt enää. Hän on sitkeää juurta. Kun hän on näihin asti päässyt, pääsee hän varmasti eteenkin päin.
* * * * *
Ilja nukkuu paljon tämän jälkeen. Hänen heikko ruumiinsa vaatii sitä, ja muutenkin koettaa hän koettamalla nukkua. Uni vahvistaa. Ja hän tahtoo vahvistua. Onhan hänellä äiti ja Haim Jankel.
Herätessään Ilja aina ajattelee iloisia ajatuksia. Hän on vakuutettu siitä, että hän kotiin palattuaan saa paljon työtä. Kun hän kainalosauvojensa varassa kulkee ovelta ovelle, sanovat ihmiset toisilleen: "tuolla tulee Ilja Riffkin. Hänelle täytyy antaa työtä, hän menetti molemmat säärensä sodassa." Ja kun hän saa työtä, kasvaa ansio ja paranee perheen taloudellinen asema.
Entä jos Haim Jankel vielä pääsisi johonkin parempaan kouluun ja tulisi oppineeksi mieheksi!
Iljan kasvot kirkastuvat. Sekä Meuschellä että hänellä itsellään oli kasvavina suuri halu oppikouluun. Mutta varoja siihen ei silloin ollut. Heidän osakseen tuli hankkia niitä enemmän. Ehkäpä heidän lapsensa saisivat sitä, mitä ei liiennyt isien osaksi. Sillä he lohduttivat itseään.