Meusche ei saanut nähdä sitä päivää. Mutta hän oli jättänyt työn ja
Haim Jankelin perinnöksi veljelleen.
Niin, ja Rohelen oikeastaan myöskin.
Iljan ajatukset luistavat uuteen uomaan. Rohele on aina ollut hellä tytär Sore-äidille. Meuschen kuoltua jäi hän lapsineen kotiin. Luonnollisesti Ilja oli naiva hänet. Mutta sekä Rohele että Ilja olivat rakastaneet Meuscheä liian paljon kohta ajatellakseen avioliittoa. Kuukausi kuukauden jälkeen luisti siitä syystä ohi. Toinen vuosipäivä Meuschen hukkumisesta oli jo tulossa, ja Ilja oli päättänyt puhua asiasta Rohelelle. Silloin puhkesi sota.
Iljan mieli ilostuu hänen ajatellessaan tätä. Hän tietää saavansa hyvän ja uskollisen vaimon Rohelesta. Mitäpä silloin sääristäkään, kun hän vain pääsee kotiin ja saa pitää huolta omaisistaan.
Ilja havahtuu ajatuksistaan nähdessään hoitajattaren viereisen vuoteen luona korjaavan sokean silmäsidettä. Hoitajatar nyökkää hänelle. Hänestä Ilja jo on terve mies, kun kykenee vähän liikkeellekin.
— Pian jaksatte lähteä kotiin.
On kuin voimakas sähkövirta karkaisi koko Iljan olemuksen läpi. Laskeeko "sisar" sydämetöntä leikkiä, vai tuleeko vapahdus juuri kun hän kaikkein kiihkeimmästi sitä toivoo?
— Niin, niin. — "Sisar" puhuu hitaasti, melkein välinpitämättömästi.
Hän näkee Iljan vapisevan liikutuksesta, ja hän miltei katuu sanojaan.
Mutta nyt hänen on mahdoton peräytyä. Iljan katse on kuin kiinni
imeytynyt hänen huuliinsa.
— Minä vain ajattelin sitä, että Saksa ja Venäjä nyt vaihtavat sotavankia.
Iljan pää painuu. Hän hengittää syvään. Malja täynnä elämän nestettä on nostettu hänen huulilleen. Ja hän juo siitä pitkin, hartain siemauksin.