— Niinkö? — Väri vaihtui Toinin kasvoilla ja hän kääntyi Eilert Olseniin katseessaan suuri tuska. — Mutta tuolla toisellakin väitteellä on perustuksensa, sen tiedän, sillä minä olen joutunut tekemisiin sen kanssa.
— Te, kysäisi Eilert Olsen.
Toinin katse kääntyi taas häneen tuskasta terävänä ja sanat puhkesivat esiin kuin vuosikausien ahdistus niissä olisi purkautunut.
— Ettekö te muista, miten rikashenkiset miehet mielet hehkua täynnä kätkeytyivät erämaan yksinäisyyteen »paetakseen maailmaa». Ettekö te tiedä, miten lukemattomat ovat silponeet ruumistaan tai — sieluaan totellakseen käskyä »puhkaise silmäsi», »hakkaa kätesi poikki»?
— Ja miksi? Sentähden että tuon käskyn sisältöä on rääkätty niinkuin kaikkia raamatun totuuksia. Ei ole ymmärretty, että se, mikä kristinuskossa on kuolettavaa, tarkoittaa ainoastaan sitä, mikä ansaitsee kuolemaa. Kaikki se, mikä meissä on hyvää, yksilöllistä, ja elämää ansaitsevaa, se saa — ei tuomiota osakseen, vaan kirkastuksensa. Ja sellaista elämää varten olemme kaikki suuren Mestarin taideteoksina luodut. Se on luja ja valoisa uskoni.
Eilert Olsenin kasvot, joille tuska äsken oli leimansa painanut, loistivat nyt sisäisen valon kirkastamina ja säteilevinä seurasivat hänen silmänsä aurinkoa, joka hehkuvana painui yhä lähemmäksi taivaanrantaa.
Toini näki vilahduksen hänen kasvoistaan, mutta ei uskaltanut jäädä niitä katsomaan. Hän koetti katsella noita kuohuissa kimaltelevia, puhtaita pisaroita. Mutta sisimmässään hän puhui vieressään istuvalle: sinä hyvä, sinä rakas, miten sinua kiitän!
Ihmeellinen vapautuksen tunne oli vallannut hänet. Tuntui siltä kuin taakka, joka vuosikausia oli painanut, yhtäkkiä olisi hartioilta nostettu, ja joustava elinvoima sykähti läpi koko hänen olentonsa.
Samassa muistui hänen mieleensä uni, johon hän lähtöpäivänsä aamuna oli herännyt.
Miten ihmeellisesti se nyt oli toteutunut! Tässä hän istui alppikosken partaalla. Alempana oli laakson pohja, yläpuolella kallion jyrkät seinämät. Ja tässä hänen vieressään istui hän, joka itse asiassa oli ehtinyt pitemmälle, korkeammalle ja sieltä korkeammalta oli ojentanut ystävän voimakkaan käden hänelle avuksi.