Toinin täytyi hymyillä, kun hän luki neiti Toliin kuvauksia siitä, mitä ainetta hän nykyään tutki ja mitä tuo tutkistelu oli hänessä vaikuttanut.
— Me olemme täällä, tässä ihanassa paikassa, kirjoitti hän, missä sekä alppien puhdas ilma että se ajatuspiiri, joka meitä täällä ympäröi, tuntuu saarnaavan raittiutta. On niin kummallista ajatella, että vielä äsken olin aivan vieras sen suhteen, missä pian toivon olevani rikkiviisas. Kun me ensi kertaa keskustelimme raittiusasiasta, elin vielä siinä uskossa, että sitä ajoi kourallinen intoilijoita. Te selititte minulle asiaa rakkauden velvoittavaa vaatimusta silmällä pitäen. Nyt olen tällä alalla jo siksi paljo lukenut ja oppinut, että uskallan olla toista mieltä kuin Te. Mitä itsekäs maailma välittää rakkauden suuresta laista. Jos siihen vetoamme, ei monikaan kallista korvaansa puheellemme. Mutta asia on tärkeä. Siinä on niin paljo järkeä. Sillä on taloudellinen, yhteiskunnallinen, siveellinen ja tiesi mitkä kaikki painavat puolensa. Näistä täytyy puhua, näistä levittää tietoa ja näihin vedota. Se tepsii, sillä tieto on valtaa.
Ettekö te huomaa, että olen ollut ahkera senjälkeen kun erosimme? Minun täytyy oikein hymyillä itselleni, kun ajattelen, mitä kaikkea tässä suhteessa olen ehtinyt. Hymyilen, sillä kaikki tämä todistaa vain rakkauden ihmeitä aikaansaavaa voimaa.
Te ette voi aavistaa, rakas neiti, mikä mahti rakkaus on, mikä ihmeellinen ja ihmeitä tekevä voima.
Olen iloitseva enemmän kuin voin sanoakaan, jos Te joskus ilahduttaisitte minua sillä tiedonannolla, että kokemuksesta olette oppinut ymmärtämään tämän. Sillä sanottakoonpa mitä tahansa — ainakin naiselle rakkaus yksin on elämää.
Minä tiedän, että pudistatte päätänne ja väitätte vastaan. Mutta minä en siitä välitä. Minä olen kokeneempi ja sentähden myöskin ymmärtäväisempi — tässä suhteessa — kuin Te.
Sulhaseni lähettää Teille sydämelliset terveisensä. Minä en uskalla ruveta puhumaan siitä, miten se hieno puna, joka alkaa palata hänen poskilleen, saa sydämeni sykkimään ilosta. Se aine veisi liian paljo aikaa. Sanon vain, että katselen sitä kuin aamua odottava sarastuksen ensi säteitä. Ja minä kiitän, kiitän ylitsevuotavasta sydämestä onneni aamusarastuksesta.
Eilen oli meillä erityinen juhlailta, josta vielä sananen. Tänne sattui tulemaan joukko tanskalaisia ylioppilaita. Koko täkäläinen yleisö oli kokoontunut pihamaalle ja parvekkeille, kuuntelemaan heidän lauluaan. He lauloivat laulun toisensa jälkeen niin innokkaina, että jo hämärsi ennenkuin lopettivat. Laulujen joukossa oli osa eräästä raittiuskantaatista. En voi sanoa, mitä tunsimme, sulhaseni ja minä, kun tämä maamme valkolakkinen laulajaparvi voimakkaasti kajahdutti ilmoille: For Slägtens Helse og Hjemmenes frid vi kalder tili strid.
Me istuimme käsi kädessä parvekkeella, enkä häpeä sanoessani, että itkimme molemmat, itkimme ilosta siitä, että kuilun äärimmäiseltä partaalta olimme päässeet pelastumaan ja saaneet onnemme pelastetuksi.
Tunsimme molemmat, että meillä jos kellään oli oikeus: for Slägtens
Helse og Hjemmes frid att kalde tili strid.