Hän puristi Toinin kättä niin voimakkaasti, että Toinilta oli päästä huudahdus ja katsoi samalla rukoilevan rukoilevasti silmiin.
— Kun te vain opitte heitä rakastamaan, sitte käy kaikki kuin itsestään. Ja rakastamaan opitte, kunhan tahdotte tutustua.
Toini ei kohta vastannut. Hän oli aivan ymmällä. Rouva Hägg oli kertonut kerrottavansa niin äkkiä ja avomielisesti, että Toini tunsi tarvitsevansa vähän aikaa tointuakseen.
Rouva Hägg pelkäsi ehkä vastaväitteitä. Sentähden hän sanaakaan sanomatta avasi portin, pyöräytti Toinin yhtäkkiä portista sisään ja kääntyi samassa itse kotiinpäin.
Mutta tiellä hän pysähtyi vielä kerran ja nyökäytti päätään kuin sanoakseen: Muistakaa, mitä pyysin.
Toinin oli vaikea vapautua siitä omituisesta mielialasta, minkä Häggillä-käynti oli hänessä herättänyt. Milloin hän ihmetteli itsekseen, miten paljo sekä sisäisesti että ulkonaisesti kirjavaa saattoi mahtua näennäisesti tavallisen arkielämän puitteisiin, milloin kohdistuivat ajatukset siihen, miten hän itse suhtautui tähän perheeseen ja sen eri jäseniin.
Kun ajatus pysähtyi tälle kohdalle, heräsi hänessä aina sama tunnelma: omituinen hämärä aavistus jostain laiminlyönnistä, — jonka tunteen järjellistä syytä hänen oli mahdotonta keksiä — ja samalla vaistomainen tunne tehtävästä, jota hän ei voinut täyttää.
Tämä tunne kohdistui varsinkin itse herra Häggiin. Toini oli huvitettu hyväsydämisestä, iloisesta Elina-rouvasta, jolla arkisuutensa ohessa oli niin paljo todellista sydämen hienoutta. Pieni amerikkalainen, jonka elämäntarina nyt oli hänelle uskottu, herätti myöskin hänessä lämmintä mielenkiintoa. Mutta tuo umpimielinen, maailman rantoja kiertänyt mies, jonka katse oli synkkä ja epäluuloinen, mitä hän voisi hänelle antaa? Hän tarvitsi toisenlaista apua ja toverin juuri sellaisen kuin oli saanut.
Jollei perheessä olisi ollut muita kuin äiti ja tytär, olisi Toini pian uudelleen pistäytynyt tervehtimään naapureitaan. Mutta tuo teräväkatseinen raajarikko raukka, jolle olisi pitänyt jotain antaa, vaikka ei ollut annettavaa, pidätti Toinia.
Pari päivää Häggillä käyntinsä jälkeen sai Toini pitkän, sisältörikkaan kirjeen neiti Tollilta. Kirje oli päivätty 8/8 ja kirjoitettu Zürichbergissä. Se uhkui iloa, kiitollisuutta ja sitä suurta, valtavaa rakkautta, joka oli kirjoittajan elämän keskus.