— Aina sinä leikkiä lasket!
— Itkullako pitäisi päivää kunnioittaa?
— Älähän nyt! Kyllä sinä ymmärrät. Mutta juhlapäivä tämä todella on, — neljän juhlat, ei vain yhden.
Tohtorinna irroitti esiliinan vyötäisiltään, pudisti jauhot käsistään ja korjasi hiukan viimeksi valmistamansa piparkakun muotoa. Sitte hän lähti keittiöstä itse huolehtiakseen muusta, Elinan paistaessa leivät.
Tohtorinna oli hilpeällä mielellä. Kaikki pienimmätkin seikat vaikuttivat aina häneen. Hän oli niin herkkä. Tänään edisti hänen iloisuuttaan lasten kotiintulo, kaunis kesäinen ilma ja kodin joka sopessa ilmenevät, ilahduttavat tulokset Elinan ja hänen ahkerasta hommailustaan.
Enemmän kuin mikään muu vaikutti siihen kuitenkin se, että pikku Elvi oli päässyt kolmannelle vuodelleen, ilman että oli odotettava seuraavaa.
Tohtorinna oli tänä kevännä tuntenut elpyvänsä rinnan luonnon kanssa. Nythän hänkin pääsi elämään, nyt jouti muistamaan, että oli ihminen eikä vain miehensä tahdon alle annettu vaimo.
Tuntui aivan siltä kuin suvinen sunnuntai hänelle olisi kirkastunut pitkien, pimeiden sadepäivien jälkeen. Ja nyt sitä jaksoi nähdä valopuolia siinäkin, mikä aikoinaan oli ollut raskasta. Etenkin tänään hän oli noita valopuolia ajatellut, kun ensi kertaa sai odottaa kotiin neljää täysikasvuista lasta. Hannakin, joka ei ollut käynyt kotona senjälkeen, kun hän sai oman postitoimiston kaukana idässä, oli nyt ottanut kuukauden loman, käydäkseen kotona. Astrid ei voinut konttoripaikastaan päästä muuta kuin viikoksi. Hän saisi varsinaisen lomansa vasta loppukesällä. Mutta kun hänellä oli hyvä palkka ja matka lähikaupungista oli verrattain lyhyt, oli hän päättänyt käväistä kotona nyt Hannan siellä ollessa. Hän oli sitäpaitsi yhdessä Oskarin kanssa suunnitellut huvimatkaa erääseen naapuripitäjään ja sille matkalle oli jo tänä iltana lähdettävä.
Tohtorinna hymähti itsekseen ottaessaan liinakaapista puhtaan pöytäliinan.
Kyllä Astrid aina tiesi, mitä tahtoi, ja osasi myöskin ajaa tahtonsa perille. Hänessä oli niin paljo voimaa — ja itsetietoisuutta myöskin — enemmän kuin kenessäkään muista lapsista. Oli aivan kuin hän olisi itselleen anastanut kaiken sen, mikä äidissä ennen oli lujuutta, uskallusta ja rohkeutta.