Oskar oli hyvillään kuin kala vedessä. Häneltä kävi kaikki kuin leikinlasku, ja jos hän sattui tekemään tyhmyyden, sovitti hän senkin sukkelalla sanansutkauksella.
Eerolle sitävastoin oli kaikki työlästä, mutta hän koetti suoriutua niin miehuullisesti kuin mahdollista. Ja häntä auttoivat sekä Elinan jäähyväissanat että hänen oma pelkonsa herättää huomiota.
Kun leikki lehtimajassa päätettiin lopettaa, aikoi Eero pujahtaa pois seurasta, mutta juuri kun hän nousi lähteäkseen, ilmestyi talon isäntä hymyilevänä lehtimajan ovelle.
— Uusia vieraita — ilmoitti hän iloisesti, vetäytyen syrjään antaakseen vieraalle tilaa.
— Tervetuloa, tervetuloa — sepä hauskaa — kovin ystävällistä — kaikui kuorossa.
Tyytymättömänä painautui Eero takaisin paikalleen, eikä hänen mielensä vaiennut siitä, että tulokas oh vieras, nuori neiti. Hän huokasi ja ajatteli sitä suurta, hiljaista metsää, jonne mieli teki. Mutta kun asia ei ollut autettavissa, täytyi koettaa olla sellainen kuin toisetkin.
Koettaessaan tätä, teki Eero huomioitaan ja tehtyään niitä hetken aikaa, haihtui hänen mielipahansa. Hänen tuli hyvä olla. Uusi tulokas oli luonnollinen ja yksinkertainen. Eero ei häntä enää »tytöksi» muistanutkaan. Ja sitte oli hänen äänensä niin pehmeä ja soinnukas että Eero aivan unohtui kuuntelemaan sitä, tietämättä oikeastaan, mitä neiti sanoi.
Sen Eero kuitenkin ymmärsi, että hän oli tullut sanomaan hyvästi. Täti oli saanut kirjeen, jonka johdosta heidän heti täytyi lähteä.
Neiti täteineen asui nähtävästi jossain läheisyydessä, tämän talon omistajalle kuuluvassa talossa. Isäntä valitteli vierasten pikaista poislähtöä, ja muut perheen jäsenet säestivät tavanmukaisilla kohteliaisuuksilla.
Eero tuli siihen päätökseen, että neiti oli ujo. Näytti siltä kuin nuo kohteliaisuudet olisivat häntä vaivanneet. Hän ei tuntunut vapaalta.