— Minä ymmärrän teitä, mutta uskon toisin. — Eero sai syvän, säteilevän katseen, joka sai punan lainehtimaan hänen poskillaan.
— Tahtoisin niin mielelläni auttaa teitä — jatkoi neiti, — mutta jokaisen täytyy itse päästä selvyyteen.
Huomaamattaan harvensivat he molemmat askeliaan, ikäänkuin matkaansa pidentääkseen.
Heidän kuljettuaan hetken äänettöminä kysyi neiti äkkiä: — Ettekö te itse tahtoisi päästä eroon tuosta synkästä uskosta, että olemme tahdottomia leluja kovan kohtalon käsissä. Se on niin kolkko usko. Ja kaikki edesvastuuhan siten katoaa elämästä ja hyvyys menettää arvonsa. Eikö ole paljoa tyydyttävämpää ja järkevämpää uskoa, että voi itse valita ja että on eri kehitysmahdollisuuksia. Sanotaanhan, että jokainen on oman onnensa seppä. Minusta on niin lohdullista uskoa, että olkootpa ulkonaiset olot minkälaiset tahansa, niin on Jumala luonut meidät sellaisiksi, että meillä aina on tie avoinna siihen sisäiseen kehitykseen, joka vastaa meidän tarkoitustamme.
— Te siis tarkoitatte, että vaikka ihminen ulkonaisesti sortuisikin, voi hän sisäisesti voittaa, ja että se on pääasia.
— Niin juuri. Eikö se ole suurta? Se on hengen voittoa kaikesta aineellisesta ja ajallisesta. — Te aijotte varmaan lukumieheksi, sanoi hän äkkiä, antaen puheelle toisen käänteen.
— Niin tahtoisin, jos vain — —
— Te olette onnellinen, kun saatte ruveta lukemaan. Minusta se on sitä kaikkein hauskinta työtä. Mutta minä tuskin saan enemmän oppia kuin koulussa jaettiin ja äiti ennätti minulle antaa. Hän ehti siinäkin suhteessa niin paljo. Hän laajensi ja syvensi koulutietojani melkein joka alalla. Me luimme hyvin paljo yhdessä sinä viimeisenä vuonna. Luimme kirjallisuushistoriaa, sielutiedettä ja vähän eri filosoofien järjestelmistä. Äiti puhui eri maailmankatsannoista, kertoi omasta sisäisestä kehityksestään ja siitä, mitä elämä oli hänelle opettanut. Oli aivan kuin hän olisi aavistanut, miten lyhyt aika oli, niin sanomattoman paljo ennätti hän antaa. Minusta tuntuu nyt siltä kuin olisin saanut äidin kaikki elämän kokemukset omakseni, ja sentähden tuntuu kuin jo olisin elänyt kauan.
— Ehkä te siitä syystä olette toisenlainen kuin muut?
— Olenko?