Tytär tumma hän koko kunnaalla tuli kuuluksi kaunisna,
jatkoi toinen, koettaen äänen vahvuudella viedä voiton toiselta.
Surumielisen tunteellinen lauloi pitkältä sen »vaalian» ja sen »tumman» kohtalosta, mutta Eero ei voinut saada selkoa sisällyksestä. Toinen rähisi niin.
Viimein äityivät molemmat kerta toisensa jälkeen toistamaan:
— Kellot soivat nuorten kantaissa sitä tyttöä hautahan.
Eero ei kuullut, kumpaako he sinne kantoivat, vaan hän ajatteli laulua sellaisena kuin se hänen kohtaansa sopi. — »Yksi vaalia ja tumma»! — Hän tunsi ne molemmat sisimmästään. Se »vaalia», ajatteli hän, on toivojeni tyttö, joka viittaa eteenpäin ja ylöspäin mutta hänet minä hautaan. Se »tumma» minut omakseen ottaa ja orjana pitää — se syvyyksien musta hengetär.
Kävi kuin vilun väristys läpi ruumiin. Yökylmä tuntui täälläkin vaunun ummehtuneessa, hiottavassa ilmassa.
— Kellot soivat nuorten kantaissa — alkoi taas surumielinen.
Eero koetti olla kuuntelematta.
Hetkittäin luistivat ajatukset laulun johdosta häneen itseensä, mutta enin hän ajatteli isää.