Se teki kaikki sanomattoman hyvää, ei ainoastaan minulle, vaan kuten luulen myöskin tädille. Hänen äänensä värähti monta kertaa vasten hänen tahtoaan.
— Se oli suuri suru, mutta minulle se antoi paljo. — Täti antoi sukkaneuleen painua helmaansa. — Onni eroittaa usein ihmisiä, tekee toisia itsekkäiksi, toisia katkeriksi ja kateellisiksi. Mutta suru on siunattu side. Se yhdistää ja se sulattaa.
Täti otti lasit nenältään ja pyyhki niitä. Hän oli sen iltaa kuin toinen ihminen, niin lämmin ja pehmeä.
Tänään hän tahtoo korjata eiliset erehdyksensä. Hän on tylympi kuin ehkä koskaan ennen.
Mikä hänen lienee. En ymmärrä.
Kunpa tulisi niistä uusista naapureista virkistystä mielelle, ei ainoastaan minulle, vaan tädillekin.
(Seuraavana iltana.)
Eilen rouva Hägg tuli meille. Kaisa oli puutarhassa. Täti nukkui kamarissaan. Istuin yksin parvekkeella. Silloin kuulin askeleita viereisestä huoneesta. Aijoin juuri nousta katsomaan, kuka siellä liikuskeli, kun tulija ilmestyi ovelle.
— Suokaa anteeksi. — Oli vähän asiata, ja kun en tavannut ketään — —
— Tervetuloa! Tehkää hyvin! — Tarjosin istuinpaikkaa ja sanoin jo usein nähneeni hänet ikkunasta.