— Niin, taidatte olla se sairas neiti.
— Niin, olen sairastanut, en minä muuten —
— Vai niin, vai niin. Luulin, että oli jotain pitkällisempää, ehkä ainaista.
— Ei, ei toki, vaikka parantuminen on käynyt hitaasti.
— Se riippuu paljo siitä, jättäytyykö sairaaksi vai paneeko vastaan.
Tällaista oli meidän ensimmäinen sananvaihtomme.
En voinut olla hymyilemättä. Sitte myönsin, että taitaahan niin olla. Kai se vain on huonoutta, ettei henki kykene herruuttaan osoittamaan, vaan saa ruumisrukkaa totella.
Huomautus teki häneen nähtävästi kummallisen vaikutuksen. Hän keikautti päätään ja silmissä välähti omituisesti.
— Se on taas toinen asia. Ei sovi sanoa toista huonommaksi kuin toistakaan, sentähden että henki joutuu herrasta käskyläiseksi. Toisilla on jo veressä sellainen laki, että niin täytyy käydä.
— Ei, ei. Ei sitä niin saa ajatella, vastustin minä.