Ilona oli polvillaan poikansa vuoteen vieressä. Hän hyväili poikaansa, hän puhui hänelle, nyt sydämellisemmin kuin koskaan. Ennen oli jokapäiväinen touhu ja kiire tukahuttamassa sydämen kaikkein hellimpiä sanoja. Ennen oli arkisuus vaatimuksineen vuolaana virtana väkipakolla vetänyt muassaan, aina vain muassaan. Nyt oli virta pysähtynyt. Pyhäinen hiljaisuus oli avannut ovet temppeliinsä.
— Poikani, poikani, avaa silmäsi, avaa ne kerran, yhden ainoan vielä. Sano, että tunsit rakkauteni viimeiseen asti, ettet ollut yksin, et avuttomana?
Ilona näki tuskanpiirteet suun ympärillä. Hänen sisimpänsä värisi yhtenä ainoana vertavuotavana haavana. Kädet painuivat hyväilevästi kärsivän suun ympärille. — Poikani, poikani, ethän sinä kärsi enää? Sano, että tunnet rakkautemme —, että tiedät olevasi, et vihamiesten ympäröimänä, vaan kotona, kotona.
— — — —
Pehmeä käsi laskeutui taas Ilonan päälaelle. Iso sisko seisoi äidin vieressä. Hänen toinen kätensä kiertyi Aarnen, toinen äidin ympärille. Hän kertoi, että Maija ja Airi olivat tulleet.
Heilläkin oli kukkia, ihania tuoksuavia kukkia Aarnelle, joka niin oli rakastanut kukkia. Ja sitten Airilla oli peite, jonka hän oli ommellut. Hän oli kesällä Aarnen pyynnöstä alkanut valmistaa leijonalippua, ja se oli puolivalmiina ollut mukana juhlassa, jossa Aarne oli pitänyt puheen. Hän oli seisonut melkein lipun juurella ja puhunut innostavia sanoja nuorista isänmaansa nostajina. Nyt oli Airi ommellut lipun valmiiksi, — peitteeksi Aarnelle.
Ilona veti heitä kädestä muassaan. — Tulkaa, tulkaa tänne Aarnen luo! Täällä on niin hyvä olla. Katsokaa, kuinka rauhallisesti hän nukkuu. — Ja näettekö, että hän hymyilee?… Oli kuin tuskaa suun ympärillä ensin. Mutta nyt se on väistynyt. Se on poissa. Onhan hän kotona. Hän tuntee, että hänen on hyvä olla. — Ilonan käsi painui hyväilevästi pojan poskelle, tarttui sitten rinnalla lepääviin käsiin, hyväili, koetti lämmitellä.
— Poikani, rakas poikani, miten kaunis peite sinulla nyt on! Ja miten iloisesti sinä katsoisit ympärillesi, jos jaksaisit!
Ääni hyväili, käsi hyväili. Ilona puhui pojalleen ja pojastaan. Muuta hänelle ei ollut olemassa.
Ovikello helähti taas. Tuli toisia. Ja heilläkin oli kukkia. Kukkia ja rakkautta, paljon rakkautta … kaikki Aarnelle.