— Sitä poikaako setä nyt ajaa takaa, tuli kiivaasti.
— Niin, minä ajattelin vain, että jos voisi sanoa jonkun hyvittävän sanan.
— Antaa olla. Ei suuret haavat sivelemällä parane.
Rovastin katse nousi äkkiä. Hän oli poikia ajatellen vain kiiruhtanut eteenpäin, mutta Pentin sanoissa oli jotain, joka kuin herätti, soimasi ja pyysi.
— Niin, niin. Sinä olet oikeassa. Se on vain niin raskasta. Kun itse on kasvanut hyvässä kodissa, saanut perustaa onnellisen kodin ja tuntea kuinka koti on se akseli, jonka ympärillä ihmisen koko elämä kiertää, silloin on vaikeata nähdä, ettei kaikilla olekaan kotia, ja että suuressa yhteiseksi aijotussa kodissa ei olekaan kodin henkeä vähääkään.
Rovastin käsi nousi yht'äkkiä Pentin olalle. — En minä sinullekaan, Pentti, voi parempaa toivoa, kuin että sinä pian löytäisit sinulle avuksi luodun tyttösi ja saisit hänen kanssaan kokea oman kodin siunattua iloa. Sinähän niin varhain jäit äidistäsikin.
Jotain tuntui sulavan Pentin sisimmässä. Rovastin ääni oli niin sydämellinen. Ei voinut epäillä hänen aikaisempia sanojaankaan. Eikä olalle lasketussa kädessä ollut mitään pakottavaa ja painostavaa, sulaa hyvyyttä vain.
— Setä, hiljaa, katso tuolla. — Pentti pysähtyi samassa. Hän viittasi kädellään pensaikkoon päin. Vähän syrjässä metsäpolulta, jolle he olivat kääntyneet, näkyi kaksi ruskeaksi parkittua säärtä ja osa pojan yläruumista. Itse pää oli piilossa kuin pyydystäjää pakenevalla jäniksellä. Maassa makaavan vieressä polvillaan oli vähän vanhempi tyttö. Hän oli selin tiehen eikä nähnyt ohi kulkevia, mutta hänen ryhtinsä ja nyrkkiin puristunut, koholla oleva käsi ilmaisi selvästi hänen mielentilansa.
Väistellen maassa makaavia risuja hiipivät herrat huomaamatta ohi. Vasta kun olivat matkan päässä lapsista, alkoi rovasti puhua. Nuo kaksi metsässä, he ehkä osasivat lohduttaa toisiaan paremmin kuin muut olisivat sitä voineet. He olivat kumpikin samassa asemassa. Tyttö oli "Höpsä-Hannan" lapsia. Ja topakka tyttö olikin, piti aina sekä pienemmän veljensä että tämän Kustin puolta, jos kuka teki heille pahaa.
Herrat olivat jo puutarhan portilla, josta he näkivät naisten istuvan kiikkulaudalla muutamien suurten riippakoivujen alla. Toiset kuuluivat keskustelevan innokkaasti, Alli oli asettunut muista syrjään korkealle kivelle. Hän näytti edustavan huvitettua kuulijakuntaa.