Jos nyt tällainen viaton pieni tyttölapsi oli tullut hänelle pelastavaksi enkeliksi? Maija Granilla oli lisäksi varojakin.
— Tulkaa nyt! — Maijan ääni oli sydämellinen ja hänen kätensä ojentui pyytävästi Penttiä kohden.
Kuuma aalto nousi Pentille kasvoihin. Kuinka hyväsydäminen ja luottava tuo tyttö oli! Ei hän aavistanut mitä olisi nähnyt, jos Pentin ajatukset tällä hetkellä olisivat paljastuneet hänelle!
Maija työnsi kutsuvasti kokoussalin oven auki. Sisältä tulvahti valoa ja lämpöä. Virrenveisuu lakkasi samassa. Ihmiset painuivat kumartunein päin rukoukseen.
Maija valitsi syrjäisen, joukon katseilta kätkössä olevan paikan. Pentti huomasi sen kiitollisuudella. Itse jumalanpalveluksesta hän ei saanut sanottavan paljon. Hänelle oli kaikki niin outoa ja käsittämätöntä. Mutta Maijan kasvoilla kuvastuva hartaus nosti hänen mieltään. Ja kun lähdettiin kirkosta hän ensi kertaa eläessään tunsi, ettei hänen elämänsä korjautuisi ainoastaan pulasta päästävän raha-avun kautta.
Hän oli tavallista vaiteliaampi, kun he uudelleen rinnan kääntyivät kadulle. Maijan olisi tehnyt mieli tiedustella, mitä hän oli pitänyt saarnasta, mutta ei uskaltanut.
— Joko te nyt aiotte kotiin? tiedusteli Pentti Maijan kääntyessä kadunkulmauksesta asunnolleen päin.
— Ettekö te sitten? Tänä iltana on aikamoinen pakkanen.
— Mitä siitä, kunhan ei sielua palele.
— Paleliko siellä sisällä?