Ainissa nousi äkkiä jotain. — Otatkohan sinä minua ensinkään lukuun? kysyi hän katkerasti. — Ajatteletko sitä mikä voi orjuuttaa minua? Sinä olet uusien aatteiden mies. Mutta minä sinä oikeastaan pidät naista?
Joku portaiden yläpäässä kiersi sähkövalon taas palamaan. Aini näki Yrjön kasvoissa tuon jälyn, luotalykkäävän ilmeen, jota hän viime aikoina oli oppinut pelkäämään.
— Yrjö, Yrjö. — Aini painui vavisten lähemmä sulhastaan. — Minä tulen aivan epätoivoiseksi suhteestamme. Minä en jaksa elää ilman sinua. Mutta tällaistakaan en kauan enää kestä. Lähde kanssani vanhempien luo.
— Heidän vartioitavakseen?! Lähde sinä kanssani jonnekin, jossa olemme vapaat.
— Minä en voi —.
— Vaikka voit mennä kotiin.
— Muutamaksi päiväksi, niin. Siksi, että isä on sairastellut ja laskiainen on tulossa eikä minulla satu olemaan tuntia. Etkö voi tulla?
— Minä päivänä hyvänsä voin saada määräyksen uuteen virkaani. Minun täytyy olla lähtövalmiina.
— Olisitkohan vuosi takaperin ajatellut samoin?
Yrjö kohautti olkapäitään. — Hyvää yötä, sanoi hän. — Ääni oli kylmän kalsea. — Noudata näitä hyviä, säädyllisiä tapoja ja lähde nukkumaan. — Iva tuntui värisevän joka sanassa.