Aini tarttui siihen kuin hukkuva oljenkorteen. Miksi Yrjö ivaisi, ellei hän olisi onneton. Ja miksi hän olisi onneton, ellei hän rakastaisi. Hän siis rakasti, rakasti kaikesta huolimatta.
— Hyvää yötä sinä rakas, rakas! — Aini kurottautui suudeltavaksi. Valo porraskäytävässä sammui uudelleen. Aini etsi haparoiden lukkoa ja livahti sitten äänettömästi etehisen ovesta sisään.
Hänen astuessaan omaan huoneeseensa seisoi Aili peilin edessä poimutellen suurta turkkilaista suojahuivia itselleen puvuksi. Hän oli kammannut tukkansa itämaiseen tyyliin. Käsivarsissa oli useampia, rannerenkaita, ja suurihelminen koristenauha oli kierretty päähineen ja hiusten rajalle. Vyötäisillä riippui tähdillä kirjailtu viuhka.
— Mitä teillä "taiteilijoilla" nyt taas on tekeillä? — Aini tavoitteli huoletonta äänen sävyä. Mutta oikeastaan kiusasi koko puuha häntä samoin kuin Allin tavanmukainen ja huoleton iloisuus.
— Me leikimme. — Me sanalle tuli huomattava korko.
Aini kääntyi poispäin. Tarjottimelle oli asetettu lasi maitoa ja muutamia voileipiä. Aini rupesi syömään. Alli alkoi riisua helyjään. Muutamat toverit aikoivat pitää yhteiset iltakemut, ja niihin piti jokaisen pukeutua jollain erikoisella tavalla. Allin tuuhean kihara tukka ja tumma ihonväri määräsi puvunkin exootisen tyylin.
— Tällaisia väljiä viittoja pitäisikin aina käyttää. ja alla pitäisi olla lyhythihainen, avokaulainen mekko, jossa saisi tepastella milloin ikinä vain tekisi mieli. Pojat eivät olisikaan niin valmiita suutelemaan naisväen olkapäitä, jos ne aina olisivat näkyvissä. Tavallisuus hävittäisi ruokalystin.
— Että voitkin puhua tuollaisia! — Aini laski tyhjennetyn maitolasin kädestään ja kantoi sitten tarjottimen ruokailuhuoneeseen.
— Leikki, joka käy leikistä ei ole niinkään vaarallista, jota vastoin…
— Älä rupeakaan, torjui Aini. — Jos minä vanhempana joskus neuvoisin sinua, ei sinun siltä tarvitse…