Aarne, puhui iloisella luottavaisuudella. Se oikein kevensi Maijan mieltä. Hän jatkoi kuitenkin puhetta huolistaan. Penttikin olisi kovin kärsinyt tästä, jos nyt olisi ollut mukana. He olivat sodan suhteen olleet aivan samalla kannalla. He olivatkin yleensä yhtä mieltä kaikissa tärkeimmissä asioissa, niin erilaisia kuin he alkujaan olivatkin. Mutta rakkaus ja monivuotinen yhdyselämä sulatti ihmisen kuin yhdeksi toisen kanssa.
Airi ja Aarne sattuivat samassa katsomaan toisiinsa, ja molempien kasvoille nousi lämmin laine, molempien katse ilmaisi enemmän kuin he oikeastaan olisivat suoneet.
— Kiitos, sanoi Aarne etehisen ovella. — Minulla on kaunista muisteltavaa, jos sattuisin lähtemään vähän poiskin.
Hän sulki kiireisesti oven kuin peläten tiedusteluja. Sitten juoksi hän ripeästi portaita alas, ei vihellellen kuten aikaisemmin, vaan vakavat, joskin toivehikkaat ajatukset mielessä.
Hänen tullessaan kotiin, istuivat sisaret läksyjään lukien ruokailuhuoneen pöydän ääressä. Äiti kirjoitti omassa huoneessaan puhtaaksi jotain pöytäkirjaa. Äiti oli entistä enemmän ruvennut ottamaan osaa yleisiin harrastuksiin. Aarnen kautta oli kodin taloudellinen asema tullut entistä suotuisammaksi. Ja kun tytötkin jo olivat niin vanhoja, että molemmista oli tuntuva apu kotiaskareissa, oli äidillä aikaa entistä enemmän. Hän oli siitä syystä, kuten sanoi, ruvennut lyhentämään entisaikoina kerääntynyttä velkaa yleisharrastuksiin nähden. Mutta yleisharrastuksilla näkyi olevan itse paholaisen tavat. Kun saivat pikku sormen veivät koko käden. Äidillä oli yhtenään jos jonkinlaisia tehtäviä.
Aarnen olisi tehnyt mieli jutella jonkun kanssa, mutta kun ei kellään ollut aikaa, asettui hän soittokoneen ääreen. Hän oli aivan erikoisella tuulella. Oli niin hyvä olla. Mutta samalla tuntui siltä, kuin olisi seisonut jonkun suuren ja ihmeellisen kynnyksellä.
Viimein nousi vanhempi sisar kirjojensa äärestä. Hän oli jo korkeimmalla luokalla, kuten Airikin, joskin toisessa koulussa. Painaessaan kirjansa kiinni laulahti sisar iloisesti. Aarne tunsi säveleen ja vastasi jatkamalla. Sisar ja hän olivat hyvin samanluontoiset. He olivatkin oppineet puhelemaan sanoitta — näin laulaen esimerkiksi. Nytkin sisar tuli suoraa päätä Aarnen luokse. He hymyilivät ja ojensivat kättä toisilleen … noin vain kuin kaksi hyvää toveria. Heille oli tullut sellainen tapa.
Äitikin oli saanut työnsä valmiiksi. Hän rupesi yhdessä lasten kanssa kattamaan pöytää.
— Äiti, sanoi Aarne pöydästä noustessaan. — Ehkä minä huomenna lähden vähän maalle muutamien toverien kanssa, — oikeastaan heitä vähän saattamaan.
Ilona näytti tyytyväiseltä. Aarnehan nykyään aina oli työssä. Pieni matka maalle tekisi hänelle varmaan hyvää.