Elisabetilta pääsi tyytymyksen hymähdys. Kaikki näkyi järjestyvän aivan mainiosti. Koska Boris ei ollut tavannut ketään kotona käydessään aamupäivällä, tulisi hän varmaan nyt uudelleen ehkäpä piankin. Ja silloin he ehtisivät puhella vähän kahdenkesken ennen isän kotiintuloa.
Se tuntui paljoa hauskemmalta, kuin jos he jo aamupäivällä olisivat tavanneet. Silloin hän oli itse vielä kuin huumauksissa matkan jälkeen ja isäkin olisi silloin ollut kotona. Nyt sitävastoin oli niin hauskaa odottaa tässä takkavalkean ääressä ja sitten saada hetkinen kahdenoloa varten.
Elisabet nousi, kohensi puita uunissa ja loi pikaisen katseen peiliin, jossa hän valkean loimussa näki kuvansa.
Taaskin täytyi hymähtää. Hän oli saanut hiuksensa niin hyvin järjestetyksi, ja tämä vaalea, sinisen harmaa puku, jonka ohuiden, pitsimäisten hillojen ja kaulakoristeen läpi rusoittava iho paistoi, vaatetti häntä mainiosti.
Ei hän pukeutuessaan suotta ollut nähnyt vaivaa. Kyllä Boris ihastuisi.
Elisabet asettui uudelleen lepotuoliinsa takan ääreen ja oikaisihe. Jännitys väsytti ja jännityksessä hän oli, se oli myönnettävä. Mutta naurettavaa se samalla oli. Tuolla ulkona suuressa maailmassa, missä he olivat tutustuneet ja seurustelleet, ei hän koskaan näin paljon ulkomuotoaan ajatellut. Hienot, ylhäiset kaunottaret kyllä häntä ympäröivät tuolla Rivieran rannoilla ja Italian ihanuuksien keskellä, mutta siitä huolimatta ei hän siellä suurestikaan ollut huolehtinut siitä, miltä näytti. Hän tiesi, että hänen kauniit, nuorekkaat kasvonsa ja pohjoismainen vaaleaverisyytensä herättivät ihailua, ja ja siihen hän tyytyi.
Mutta nyt oli toisin. Kun hän nyt ensi kertaa odotti Borista luokseen omaan kotiinsa täällä Suomessa, valtasi hänet omituinen pelko. Hän tuli ajatelleeksi, miten kovin toisenlaisissa oloissa Boris oli elänyt ja miten sietämättömältä tuntuisi, jos hän saisi vähintäkään aihetta ajatella, että tämä koti ja ne olot, joiden keskuudessa Elisabet oli kasvanut, olivat vähemmän hienot kuin se, mihin hän itse oli tottunut.
Elisabet nousi, otti pari kevyttä tanssiaskelta, kiepsahti sitten ketterästi saliin ja kiersi siellä pari sähkölamppua palamaan. Katse liukui arvostellen paikasta toiseen.
Ei, ei hänen sittenkään tarvinnut olla huolissaan. Arvokas aistikkaisuus ilmeni täällä kaikkialla, sekä yleisvaikutuksessa että yksityiskohtaisesti arvostellen. Hieno ja tyylikäs oli tämä hänen rakas, vanha kotinsa. Ei hänen sitä tarvinnut hävetä.
Hän tunsi taas melkein hillitöntä, lapsekasta iloa. Oli niin hauskaa, kun kaikki oli sopusuhtaista, hienoa ja kaunista.