Vasta kun päivällisten jälkeen virkistyneinä kokoonnuttiin kahvia juomaan, maistui seurustelukin. Kaikki ottivatkin sentähden poikkeuksetta osaa tähän "kahviateriaan", ja yksimielisiä oltiin siitä, että tämä hetki päivästä oli kodikkain ja hauskin.
Kerrottiin kuulumisia, pohdittiin päivän kysymyksiä ja tehtiin pientä, viatonta pilaa jonkun läsnäolevan heikkouksista.
Rouva Lind oli myös tähän aikaan päässyt päivän enimmin rasittavasta osasta. Samassa, kun kiiltävän kirkas kahvipannu pöydälle tuotiin, asettui hänkin paikalleen, paistavana hyväntahtoisuudesta ja tyytyväisyyden hymy huulillaan, silmäillen ovesta ovelle, josta odotti nuoriso joukkoaan kokoontuvaksi.
Tällainen iloinen seurue istui paraikaa koolla suuressa, hauskassa ruokasalissa. Maisteri Kaarto käytti puheenvuoroa. Hänen täytyi tehdä kiusaa kahdeksantoistavuotiaalle serkulleen, joka oli tullut kaupunkiin musiikkiopintoja varten.
— Teidän armonne palasi varhain eilisillan iloista. Eivätkö mieluisimmat ritarit sattuneetkaan muistamaan? Tai eikö tanssi-ohjelma, kuten tavallisesti, ollut täysi jo juhlan alkaessa?
— Miten siellä mikään olisi maistunut minulle, kun sinä et siellä ollut, — pisteli kahdeksantoistavuotias vastaan!
— Siinä saitte! — Kerttu Salmi, nuori opettajajatarkokelas, nauraa heläytti iloisesti.
— Älkää nyt viitsikö! — Suu hiukan happamesti supussa siirsi neiti Talvi, vanhin joukossa, kuppinsa lisätilkan toivossa lähemmäksi emäntää.
— Kaikkihan tietävät, että serkukset kinastelevat — salatakseen. miten hyviä ovat keskellään.
— Siis liiaksi tavallinen motiivi herättääkseen meidän mielenkiintoamme, säesti Kerttu Salmi. — Siksipä minä kerron teille jotain huvittavampaa. Arvoisa esilukijamme aikoo huomenna esittää meille jotain sangen mielenkiintoista.