— Mitä, mitä — utelivat toiset kilvan.
— Niin, ei meillä täällä kotona, mutta tunnilla. Hän tulee pitämään esitelmän ranskalaisesta draamasta, tulisesta, rakkautta hehkuvasta tietysti. Mutta eivät muut kuin minä meidän joukostamme saa kunniaa sitä kuulla.
— Erinomaisen ilahduttavaa siis meille! Eikö totta? — Maisteri katsoi serkkuunsa. — Mitähän, jos mekin panisimme toimeen jotain hauskaa, josta ei kukaan muu — —
— Katsokaapa "esilukijaamme", — keskeytti samassa Kerttu, — eikö istu vallan unelmiinsa vaipuneena! Ja kesken ihanaista iltapäiväkahviamme! Että uskallatkin!
Siiri Helkiö, Kertun opintotoveri, joka oli saanut esilukijan nimen siksi, että hänet pantiin lukemaan ääneen aina kun perheessä oli aikaa sellaiseen huvitteluun, laski nyt tyhjennetyn kahvikupin kädestään.
— Osaatpa sinä loruja ladella! Mutta jos te vain tuntisitte tuon näytelmän, ette ihmettelisi, jos sitä ajattelen, vaikka kesken kahvinjuontiakin. Kyllä se on kerrassaan ihana! Siinä esiintyvät elämän ristiriidat — tekisi mieleni sanoa — kaikessa loistossaan.
— Kuulkaa, kuulkaa, nyt sitä tulee! — Kerttu kohotti kätensä koomillisen juhlallisesti. — Innostus tempaa sinut, Siiri, mukaansa niinkuin kevään vuolas virta, joka sulkunsa särkee.
— Kunpa olisi niin onnellisesti! — Siiri nousi. — Joka tapauksessa on minun nyt lähdettävä työhön.
— Oi, aurinko, viipyös viel'! — Maisteri pisti lauluksi.
— Pieni lisätilkka, Siiri kulta, tarjoili rouva Lind.