Hän nousi ja rupesi levottomasti astumaan edestakaisin lattialla.
Voimakkaana ja vaatelijaana tunki menneisyys nykyhetken tieltään. Muisto elpyi toisensa jälkeen. Ilo ja tuska tulivat käsi kädessä, — kuten silloinkin. Kutsumatta tulivat, käskystä eivät takaisin kääntyneet. Täytyi vain ottaa vastaan, täytyi elää kaikki uudelleen, iloita, kärsiä, taistella — niinkuin tuhansia kertoja ennenkin!
Vasta sen jälkeen, kun Siiri oli tavannut hänet, oli elämä todella alkanut. Vasta silloin hän oppi ymmärtämään, mitä elämä oikeastaan oli, sillä hänet kohdatessaan hän vasta oppi itseäänkin ymmärtämään.
Mun syömein kätköhön tien sinä löysit. Se heräsi. Rikkahaks' teit sinä sen. Ja uinuva umppu se kukkahan puhkes, kun suutelo päivän ol' lämpöinen.
Sellaista oli heidän tapaamisensa ollut.
Omituista oli muuten, miten eri tavalla ihmiset voivat tutustua toisiinsa. Toisten kanssa saattoi vuosien kuluessa seurustella ulkonaisesti hyvinkin tuttavallisesti, mutta sisäisesti täysin vieraana, kunnes joku ulkonainen tapahtuma tai yhteinen kokemus äkkiä selvitti, että oli olemassa syvää sielujen sukulaisuutta. Toisiin jo ensi hetkellä pääsi tutustumaan, niin paljon kuin se yleensä oli mahdollista, nimittäin näennäisesti ainoastaan. Mutta oli niitä sellaisiakin, jotka jo ensi näkemältä tuntuivat tutummilta kuin läheisin omainen.
Sellaiselta oli hänkin tuntunut.
Oikeastaan oli soitto ja laulu heidät yhdistänyt. Se teki nopean tutustumisen niin luonnolliseksi. Mutta eihän se sittenkään muuta ollut kuin ulkonainen välikappale, silta, joka rakentui maailmasta toiseen ja jonka avulla he kumpikin pääsivät selville siitä, että olivat samaa sukua ja puhuivat samaa kieltä.
Jo tohtori Aaltion ensimmäinen laulu oli tämän Siirille selvittänyt. Hän oli kyläilyllä naapuritalossa, kun tohtori, joka vasta oli pitäjään saapunut piirilääkärin sijaiseksi, myöskin sattui tulemaan sinne. Tohtori oli tunnettu laulaja. Häntä pyydettiin siitä syystä laulamaan, ja Siirin täytyi säestää, vastaväitteistään huolimatta.
Kuinka se laulu vaikutti häneen! Omasta mielestään hän vallan unohti säestämisen, niin saivat säveleet hänet valtoihinsa.