Hänen päivänpaahtamat kasvonsa säteilivät iloa ja terveyttä.
— Mahtaa se todella olla hauskaa, etenkin sille, joka on noin reipas ja käytännöllinen. — Eine tuli ajatuksensa lausuneeksi samassa kun se syntyi. Mutta hän sai sitä katua.
Neiti Björk näytti pahastuvan — Hyvä se on kaikille, sanoi hän lyhyesti, tarttui puutarha-veitseensä ja rupesi karsimaan kuivettuneita oksia pois pensaistaan.
— Hyvähän se taitaa olla. Ja hyvä on minun nyt lähteä tieheni.
Einen ääni värähteli leikillisyyttä, ja veitikka pilkisti silmäkulmasta.
Neiti Björk huomasi sen, ja se vaikutti lepyttävästi Hän päätti antaa vieraalle kehumiset anteeksi.
Siitä päivästä alkaen tervehtivät neiti Björk ja Eine Winter toisiaan. Joskus Eine myöskin pysähtyi puutarha-aidan taakse jutellakseen vähän neiti Björk'in kanssa. Mutta sen enempää ei heidän tuttavuudestaan tullut.
Sitten tuli syksy. Uutimet otettiin pois mäkirinteen huvilasta, laudat naulattiin verannan suojaksi ja huvila lukittiin.
Talvi tuiskuineen seurasi syksyn pitkää pimeyttä. Maaseudun hiljaista, eristettyä talvi-elämää edistivät nietostuneet tiet ja purevat pakkaset.
Kukaan ei häirinnyt asukkaiden rauhaa keltaisessa huvilassa. Ainoastaan yksinäisyys, hiljaisuus ja rauha viihtyivät siellä jokapäiväisinä vieraina.