Isäntä vakuutti ja muistutti, että he vaan pitäisivät Annia hyvänä. Ja emäntä sanoi että "niinkuin tytärtä, niinkuin tytärtä", otti Annia vyötäisiltä ja pyöräytti pikkusen.
Isä myhähti. "Kyllä se vetelee", sanoi hän itsekseen, kun kokosi tavaroitaan. "Hetihän tuo tyttö punastui, kun puhuin jäämisestä. Esteli vähän, mutta mieluista oli jääminen kuitenkin. Sen näki jokainen, joka niitä tyttöjen juonia ymmärtää."
Anni vakuutti moneen kertaan, että isän piti muistaa sanoa tuhannet terveiset äidille ja kertoa, että kyllä Anni kotia muistaa, vaikka jäikin pois näin kauaksi aikaa. Antille, tytöille ja renki-Jussille piti sitä kertoa, että Anni nyt on ajanut junalla ja että hän, jahka tulee kotiin, kertoo heille kaikesta. Ja Almalle pappilassa piti isän sanoa, että se Annista on hyvin ikävää, kun ei saa Alman kanssa käydä rippikoulua.
Isä lupasi muistaa, ja niin hän läksi. Anni oli pihalla muiden kanssa saattamassa, mutta kun kyytipoika otti ohjat käsiinsä ja käski hevosta menemään, hyppäsi Anni kannoille.
"Nouse pois", sanoi isä, kun he tulivat mutkaan, josta maantielle käännyttiin. Annin täytyi totella, mutta tienkäänteessä hän seisoi katseillaan seuraten rekeä, kunnes se mäen taakse oli kadonnut. Silloin hän kääntyi astumaan kartanolle päin, ja hän tunsi ensi kertaa eläissään olevansa yksin, vieraiden joukossa, turvattomana kuin pesästä pudonnut linnunpoika.
Isän lähdettyä jatkettiin Ilomäellä huvitusten humakkaa. Emäntä sanoi, että kun isä kotoa lähettää sen papintodistuksen ja rippikoulu alkaa, ei enää sovi huvituksia ajatella. Sentähden tehtiin nyt kiirettä. Menossa oli Anni yhtenään emännän ja Ollin kanssa, joskus kahdenkin Ollin kanssa, kun ei emäntä joutanut. Käytiin kylät, kokoukset ja huvipaikat, ja kun ei vieraissa oltu, oli Ilomäellä vieraita. Emäntä hommaili ahkeraan, leipoi, paistoi ja piti huolta siitä, ettei vieraanvarat talosta loppuneet. Anni yritti välistä auttamaan, mutta vähäistä se oli. "Eihän varsalla pidä kuormaa vedättää", sanoi emäntä nauraen, kun Anni päivitteli sitä, ettei paremmin pystynyt taloustoimiin. Mutta itsekseen hän arveli, että kyllä siellä kykenevää anoppia tarvitaan, minne Anni miniäksi joutuu.
"Etkö sinä kotonasi ole taloustoimiin puuttunut?" kysäisi hän kerran.
"En paljon. Autoin minä vähän, mutta meillä ei paljon vieraita käy, eikä muutenkaan isoa taloutta pidetä."
"Mutta miten ihmeessä sait sinä ajan kulumaan? Et kylässä käynyt, et askarta tehnyt!"
"Minä kävin koulua ja sitten lueskelin usein sekä isälle että äidille milloin koulukirjoja, milloin kertomuksia tai satuja."