Mutta sitä ennen pidettiin vielä viimeiset ja kaikkia muita juhlallisemmat kemut Ilomäellä. Vanhan isännän nimi oli ollut Joonas ja kun Ollikin oli Joonaaksi ristitty, oli näitä päiviä aina vietetty kesteillä. Tänä talvena, kun oli entistä enemmän kyläilty Annin tähden, oli entistä enemmän kutsuttaviakin kertynyt, joten emäntä päätti pitää oikein muhkeat pidot.
Monta päivää ennen jo alettiin valmistuksia, sillä vieraita piti sekä syöttää että juottaa, kahvitella ja ruokkia. Annista oli hauskaa nähdä näitä pitovalmistuksia, heillä kun ei koskaan sellaista ollut.
"Odotapa, jahka häitä tehdään, kyllä silloin", sanoi emäntä taikinaa vatkatessaan.
Anni lensi punaiseksi eikä ollutkaan heti valmis vastaamaan. Se oli emännästä merkille pantava asia, eikä se ainakaan pahaa tietänyt.
"Katso, katso vaan opiksesi, osaat sitten itsekin kerran pitoja valmistaa", arveli emäntä hyvillään.
"En minä näitä tämmöisiä", vastasi Anni hymyillen. Mutta emäntä ei joutanut kuulemaan, vatkasi vain taikinaa otsansa hiessä, tuontuostakin pyyhkäisten kasvojaan esiliinan nurkkaan tai työntäen nenäliinan kaulan ja kauluksen väliin, jottei aivan sulaisi kuumuudesta ja touhusta.
Kun viimein kaikki oli valmista, alkoi vieraitakin tulvia Ilomäelle. Enimmäkseen tuli nuorta kansaa, mutta tuli niitä vanhempiakin nuorten iloa katsomaan ja emännän monia herkkuja maistelemaan.
Kutsuvieraiden joukossa tuli eräs kutsumatonkin. Vilho Lehto oli pari päivää ennen Ilomäen kutsuja asettunut Ilomäen läheisyydessä olevaan taloon, ja vanhan hyvän tavan mukaan otti talonväki vieraan mukaansa, kun kutsuihin läksivät. Häntä kyllä arvelutti lähteä, mutta kun mieli teki ja isäntäväki kehoitti, suostui hän viimein.
Olli sattui ensimmäisenä vastaan, kun he saapuivat perille. Hänen kasvonsa synkistyivät, ja hän rypisti huomaamattaan kulmakarvojaan. Vilhon isäntä kiiruhti kohta selittämään syytä vieraan tuloon, ja emäntä, joka samassa paikalle saapui, kätteli hymyillen ja hyvillä mielin.
"Ei niin pieniä pitoja, ettei kuokkavieraina." Olli koetti lyödä leikiksi.