"Vai niin." Vilho Lehto loi läpitunkevan katseen Olliin. "Kyllä tästä pääsen kotiini suorinta tietä."
"Ei suinkaan", ehätti emäntä sanomaan, aavistamatta syytä Ollin vastenmielisyyteen. "Parempi kunniallinen kuokkavieras, kuin on huono kutsuttu."
"Minä menen sittenkin", kuiskasi Vilho isännälleen. Mutta emäntä esteli. Tiesihän sen jokainen, minkälainen Ilomäen isäntä oli. Kaikki, mitä toiset tekivät, oli moitittavaa ja hullusti päin, se vain, mikä oli hänen omaa tekemäänsä, hänen omissa aivoissaan syntynyttä, se kelpasi.
Samassa astui Anni huoneeseen. Hän huomasi heti Vilho Lehdon ovensuussa ja hilpeä ilo välähti silmissä. Se ratkaisi asian, Vilho jäi.
Vieraiden kerääntyessä istuivat kaikki juhlallisina ja jäykkinä seiniä pitkin. Ei kukaan uskaltanut liikkua tuskin senkään verran, että olisi uskaltanut lattian poikki kulkea. Ainoastaan Olli ja emäntä olivat menossa, toinen vieraita vastaanottaen, toinen pitäen huolta tarjoilusta. Vasta kun viimeisetkin vieraat olivat saaneet rauhassa kahvit kaikkine leipälajeineen juoduksi ja syödyksi, alkoivat nuoret leikkiä. Sormus kulki, tulta lainattiin ja panttia lunastettiin. Sitten ehdotti Olli tanssia. Tuolit pinottiin seiniä pitkin ja parit rupesivat järjestymään.
Olli oli siirtynyt Annin viereen, kun näki hänen juttelemassa parin nuoren talollisen kanssa. "Tätä vierastani ei saa viedä", sanoi hän ojentaen kätensä suoraksi Annin eteen. "Hän on minun parini ja minä panen tanssin alkuun."
Anni tunsi äkkiä, että joku häneen katsoi. "Se on Vilho Lehto", ajatteli hän, mutta ei uskaltanut silmiään sinne päin kääntää. "Et ole kysynytkään, tahdotko", sanoi hän kiivaasti, työntäen Ollin käden syrjään. "Että viitsitkin leikkiä laskea!"
Toiset rupesivat nauramaan ja eräs heistä kuiskasi, niin että kaikki sen kuulivat: "Ilomäkeläinen, älä nuolaise ennenkuin tipahtaa."
Olli puri hammasta. Mokomakin tytön tynkä! Kuukauden päivät oli heillä vieraana ollut ja ilkesi tuollaista peliä pitää!
"Vai et sinä tahdo", kuiskasi Olli hiljaa, "vaikka olet vieraani ja tämä on minulle juhlapäivä?"