"Kai sinä kohteliaisuusvelkasi muistat", kuiskasi Olli Annin korvaan.
"Onko pakko muistaa vai saako valita?" Ollin luonto nousi. "Valinta on vapaa", sanoi hän kovasti, että kaikki sen kuulivat. "Soisin vain, että ymmärtäisit ottaa arvokkaimman ja pulskimman."
"Petäjät paukkuen palavat, hullut kulkevat kehuen." Anni keikahti kantapäällään kerran ympäri, naurahti veitikkamaisuus silmäkulmassa ja kiiruhti huoneen vastaiselle seinälle. Siellä istui nuori, sairaannäköinen poika, joka illan kuluessa tuskin ensinkään oli tanssinut. Hänellä oli hienot kasvonpiirteet ja suuret surumieliset silmät, mutta vartalo oli pieni kääpiömäinen ja kasvot rokonarvissa. Pilkkakirvesten naurua peläten oli hän piilossa pysynyt. Ainoastaan kerran, kun tanssijoita oli niin paljon, että yksityiset aivan tungokseen peittyivät, oli hänkin uskaltanut liikkeelle lähteä.
Hän istui surullisesti eteensä tuijottaen, kun Anni tuli juosten, niiasi ja pyysi häntä tanssimaan. Hämillään ja ilosta punastuen hän nousi ja asettui Annin rinnalle.
"Mukava kepponen", kuiskailtiin nuorten puolelta. "Viisas tyttö", arvelivat toiset. "Ylimielinen ja oikullinen", kuului emäntien joukosta. "Minun", sanoi etäisimmässä nurkassa Vilho itsekseen, "minun puhdas, puhdas pulmuseni."
Mutta Ilomäen isäntä kulki pää pystyssä ja selkä suorana lattian poikki rinnallaan ihrasilmäinen, lihava tytön löntykkä. Hän näytti vielä entisestäänkin ylpeämmältä, astui kuin olisi kuningattaren rinnalla kulkenut ja katsoi ympärilleen kuin olisi tahtonut kaikille näyttää, että "tässä kuljen minä, Ilomäen isäntä ja itsevaltias". — Mutta salaa hän puri huultaan ja mutisi harmissaan kuin selittääkseen asiaa itselleen. "Lapsettaa, lapsettaa. Eihän hän vielä ole rippikouluakaan käynyt."
Kun Ollin ehdottama tanssi loppui, tuli emäntä käskemään ruualle. Parit hajaantuivat, nuoret vetääntyivät syrjään ja emännät rupesivat käskemään toinen toistaan. Vasta kun kursailut olivat suoritetut, rupesivat kaikki rohkeasti karkaamaan ruuan kimppuun, ja pian ei muuta kuulunut kuin lautasten ja lasien kilinä ja emännän hyväntahtoista kohtelua ja tarjoamista.
"Kiitos tästä illasta", kuiskasi Lehto Annille hyvästi jättäessään.
"Kiitätte minua", vastasi hän hiljaa ja ihmeissään.
"Niin, siitä mitä olette antanut."