Anni pudisti päätään. "En ymmärrä nyt."
"Sama se, vaikkette ymmärräkään. Mutta sanokaa minulle, mistä piditte eniten siellä 'hovin' suuressa salissa. Minä maalaisin sen teille."
"Punatulkusta lepän oksalla ja päivänpaisteisista kinoksista", kuiskasi
Anni kiireisesti.
"Toivokaa onnea siveltimelleni, niin saatte sen! Hyvästi!"
"Hyvästi!"
* * * * *
Joonaanpäivän pitoihin loppuivat Annilta huvit Ilomäellä. Emäntä sanoi, että nyt ei sovi enää sellaista ajatella, kun rippikoulu alkaa, ja itsekseen hän ajatteli, että hyvä onkin, kun loppuu. Mutta Anni kietoi kädet tädin kaulaan ja kiitti säteilevin silmin ja onnen hymy huulillaan kaikesta ilosta, jota täti oli hänelle valmistanut. Silloin emäntä vasta ymmälleen joutuin Kumma tyttö tuo Anni! Suututti Ollia, väistyi, vehkeili ja sitten puhui kuitenkin tuollaisia!
Mutta Anni nukkui sinä iltana Vilhoa ajatellen, ja yöllä hän näki unta Vilhon taulusta, kimaltelevista kinoksista ja onnellisesta pikku punatulkusta, joka oksallaan odotti kevään rikasta riemua.
Kolmantena päivänä sen jälkeen, kuin rippikoulu oli alkanut, tapasi
Anni Vilhon. Hän seisoi nojautuneena aitoviereen Teiskon talon pihalla.
"Minne matka?" kysyi hän lakkiaan nostaen.
"Rippikouluun."