Vasta kahden päivän perästä he tapasivat. Anni oli silloin lähtenyt kävelemään kirkolle päin ja Vilho tuli tiellä vastaan. Anni ojensi kätensä, kysyvä ilme kasvoillaan.
"Minä lähden pian", sanoi hän melkein surullisesti.
"Yksinkö?"
"Olli saattaa minua ensimmäiselle asemalle. Sieltä jatkan junassa, ja isä lähettää sitten taas vastaan. Hän olisi itse tullut tänne, mutta ei nyt töiltään jouda."
"Minunkin täytyy lähteä jo ennen teitä. Sain kutsun töihin. Ylihuomenna ne alkavat."
"Niin pian."
"Niin, ja sitä ennen täytyy käydä vielä 'hovissakin' vanhan hyväntekijäni luona. Koko huomispäivä menee siihen. Tämä on oikeastaan viimeinen kerta, jolloin tapaamme. Etsin teitä juuri saadakseni sanoa hyvästit."
"Hyvästit jo, ja meillä kun vielä olisi niin paljon puhelemista."
"Niin olisi, paljon, paljon. Mutta odottakaa ensi kevättä, silloin tulen kotipuoleenne, ja silloin puhelemme kaikesta, mitä vuoden varrella olemme oppineet ja mitä tältä kerralta on säästettyä vastaisen varaksi." Hän hymyili.
He erosivat mäen alla, josta tie kääntyi Ilomäelle, mutta Anni päätti pitää varalta, milloin Vilho ajaisi ohi matkalle hoviin.