"Antti", huusi Anni hiljaa, "Antti!"
Antti nosti päätään. Mistä se ääni kuului? Hän katseli ympärilleen oikealle, vasemmalle, nosti sitten päätään ja huomasi Annin pään ullakon aukosta. Anni viittasi häntä tulemaan ja painoi sormen samassa huulilleen, jotta Antti ymmärtäisi olla hiljaa. Antti lähti laukkaamaan. Sepäs hauskaa, kun oli salaisuus tai kepponen tekeillä. Hän tulla tömisteli portaita ylös, niin että Annin sydän ihan sykki pelosta.
"Kun et osaa olla hiljempaa! Kuulevat vielä. Ketä sinä siellä matkit?"
"Sitä vierasta, Ilomäen Ollia."
"Oletko sinä sitten nähnyt?"
"Olen. Hakivat tervehtimään. Ja sinua ovat etsineet kovasti."
"Etkö sinä siitä Ollista pitänyt?"
"En. Kättä antoi ja nauroi. Kysyi sitten pilkka kielen kärjessä että 'tämäkö se nyt on nuorin vesa?' Hyi olkoon!" Antti sylkäisi.
"Mitä isä sanoo?" uteli Anni.
"Nauraa ja on hyvällä päällä."