"Entä äiti?"
"Tavallinen on, tarjoo kahvia, puhelee vähän ja pyörähtää sitten katsomaan, palaako puuro pohjaan."
"Onko iloinen?"
"On kuin ainakin, tavallisen totinen. Mutta mitä sinä täällä istut?"
"En viitsi tulla, kun Olli on siellä."
"Saat sinä sitten täällä kököttää viikon päivät. Ei tuo kuulu lähtevän moneen aikaan."
"Ei moneen aikaan. Voi minua!"
"Mitä siitä. Älä ole tietääpannaksesikaan!"
"Sinä et sitä ymmärrä, Antti, vielä, mutta pian kyllä, kunhan vähän kasvat. Minä olisin pyytänyt sinua vähän auttamaan. Mutta taitaakin olla parasta, että itse menen."
Jos nyt isä on tyytyväinen minuun, ajatteli Anni itsekseen, taipuu hän toisen kerran paremmin minun tahtooni.