"Ei vielä, mutta taipumaan päin on."
"Ei ole", sanoi Vilho. "Minä tiedän sen."
"Niin, mutta katsokaa, hyvä herra, mittari vai mikä olettekaan, lupaus kuin lupaus. — — Ikävä asia! — — Kuulkaa, ettekö ole sen pappi Lehdon poika, joka kerran kävi täällä meillä, minä tunnustelen vähän ja sitten kuiskattiin korvaanikin? — —"
"Kyllä olen, mutta emmeköhän vielä jatkaisi tätä puhetta?"
"Kyllä, kyllä, sitä minäkin. Katsokaa, se isävainaanne oli hengenmiehiä."
"Niin oli."
"Paljon me sanaa yhdessä tutkimme. Jaa — jaa —"
"Hän oli hyvä isä, ja jos te tahdotte hänen poikansa tehdä onnelliseksi, niin on se vallassanne."
"Niin sitähän minun juuri piti valittaman, että miten ikävästi asiat väliin kääntyy. Lupaus kuin lupaus, ja niinhän se sanassakin seisoo: Maksa Herralle lupauksesi'!"
"Tietääkseni ei sillä tarkoiteta sellaisia herroja kuin Ilomäen isäntää ja hänen laisiaan."