"Isä!" kirkaisi Anni ja juoksi ulos.
"Älähän hätäile, tyttöseni! Kaikki asiat on puhuttu hyvin ja sovinnossa."
"Isäntä tarkoittaa, että hän suuttumatta on saanut minut ulosajetuksi."
Lehto kumarsi.
Silloin Anni näki äidin. "Äiti," huudahti hän, "ethän sinä anna hänen mennä. Sano, ethän?"
"Tämä on isän päätettävä asia," sanoi äiti. Ääni oli kylmä ja soinnuton. "Ei minun ääntäni ole ennenkään kuultu silloin, kun isä on asian päättänyt."
"Te tapatte minut." Veri syöksyi Annin kasvoihin. "Minä en voi elää."
"Kyllä siihen oppii", sanoi äiti yksikantaan ja kääntyi takaisin aittaan päin.
Vilho nousi ja teki lähtöä. Hän oli ehtinyt vähän matkaa pihan poikki, kun Anni juoksi hänen jälkeensä.
"Voitko sinä todella mennä?"
"Minun täytyy", ääni oli murtunut.