"Täytyy? Ja miksi?"
"Vanhempiesi tahto ja isäni testamentti vaativat."
Silloin Anni heittäysi hänen kaulaansa ja itki ääneen.
"Meidän täytyy tavata vielä kerran, viimeisen. Mutta missä? Sano pian!
Isäsi tulee", kuiskasi Vilho.
"Pappilassa. Alma on ystäväni", ehätti Anni sanomaan.
"Hyvästi nyt." Vilho ojensi kätensä.
"Ylihuomenna", kuiskasi Anni hiljaa.
Heti seuraavana päivänä kävi Vilho jo pappilassa. Papin poikana hän tiesi olevansa oikeutettu nauttimaan sitä vieraanvaraisuutta, jota usein tuntemattomat yhtä hyvin kuin tutut pappiloissa saivat nauttia. Lisäksi olivat hänen isänsä ja rovasti olleet hengenheimolaisia sen sanan täydessä merkityksessä ja sekin helpotti lähestymistä.
Ollessaan hetken kahden Alman kanssa käytti Vilho tilaisuutta hyväkseen ja esitti asiansa. Hän kertoi tuntevansa Annin ja että Anni seuraavana päivänä tulisi pappilaan häntä tapaamaan, mutta pyysi, ettei Alma siitä kenellekään mitään puhuisi, asettaisi vaan niin, että he vähän saisivat olla kahden.
Teitossa jatkui sillä välin yhä taistelua. Olli suuttui silmittömästi, kun kuuli, että asia jäisi kesken, muka siitä syystä että joku körttiläispapin poika — minkähän lie ollutkaan — oli kosimassa käynyt. Teiton isäntä koetti selvitellä ja sovitella. Hän oli luullut, että Anni olisi taipuisampi, oli ajatellut, että ehkä hyvinkin mielellään jo suostui, siitä syystä hän niin varmasti oli luvannut saattaa asian päätökseen juhannukseksi. Väkivaltaa hän ei kuitenkaan tahtonut käyttää, mutta ei hän silti sanojaan söisi. Siirrettäisiin asian ratkaisu nyt vaan aluksi ja jätettäisiin Anni rauhaan. Sitten olisi isällä vastaisuudessa helpompi vaikuttaa häneen.