Monien hyvittelyjen ja vakuutusten perästä Olli suostui viimein ehdotukseen. Hän matkusti heti Juhannuspäivänä kirkolta eteenpäin, Annin suureksi iloksi vielä hänelle hyvästiä sanomatta. Isä tuli sen jälkeen aivan entiselleen ja koetti nähtävästi saada asian heti unhotuksiin. Mutta äidin ja Annin ei ollut helppo olla. Heidän välinsä oli kuin särkynyt, eikä toinen puhunut toiselle paitsi silloin kun välttämättömyys vaati. Kukin kantoi kuormaansa yksin, syyttäen toista sydämettömyydestä ja odotellen eikö toiselle tulisi omantunnon vaivoja, pakko pyytää anteeksi ja halu auttaa kuorman kantamisessa.
Kun Anni maanantaiaamuna heti eineeltä noustuaan siistihe ja näytti aikovan kylään, katsoi äiti pitkään, mutta ei sanonut mitään. Annikaan ei ensin mitään sanonut, vaikka näki, että äiti odotti. Mutta ovelta täytyi kääntyä takaisin.
"Minä menen pappilaan", sanoi hän.
Ei kukaan vastannut mitään. Silloin hän sulki oven ja koetti rientää.
Hän oli aikonut mennä oikotietä, mutta ei jaksanut. Hän ei tahtonut sitä enää nähdä, ei nyt ainakaan. Ja mitä siitä joutumisesta, jos hän ennen ehtisikin perille, ei hän saisi sen pitemmän aikaa olla Vilhon seurassa. Sellaista se vieraissa tapaaminen oli! Mutta se oli ainoa keino, jota saattoi käyttää, sillä missään muualla kuin pappilassa he eivät olisi voineet olla turvassa.
Oli sitä paljon ajateltavaa nyt, kaikkea mitä sanotuksi tahtoi tänä viimeisenä kertana. Päätä huimasi ja polvet kävivät hervottomiksi. Mutta eteenpäin sitä täytyi. Viimeinen kerta! Mitä hän sanoi? Jumala! Jumala! Hän painoi kädet ohimoilleen. Viimeinen kerta! Ajatuksissaan häntäin toisteli tuota sanaa. — Ja nyt näkyi jo pappila!
Oltiin kahvilla ruokasalissa, kun Anni tuli. Hänet esitettiin Vilholle, ja hän tervehti kuin unessa. Ruustinna moitti Annia heikonnäköiseksi ja käski paljon auttamaan äitiä talousaskareissa. Rovasti katsoi pitkään aikoen sanoa, mutta ei sanonutkaan. Vihdoin ehdotti Alma, että menisivät puutarhaan.
"Tässä on", kuiskasi Vilho ja pisti Annin käteen paperikäärön. "Lue tarkkaan itse ja anna sitten äitisi lukea se, mitä siinä on hänelle." Anni nyökäytti päätään.
"Jaksatko odottaa ja toivoa?" Vilho katsoi häneen syvä sieluntuska kasvoillaan. "Koeta. Muista, kaikki voi muuttua."
"Milloin?"